Koulunuorisotyö
Koulunuorisotyöntekijöitä on Talvisalon, Mertalan, Kerimäen ja Punkaharjun kouluilla. Koulunuorisotyön tavoitteena on yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa edistää nuorten opiskeluhyvinvointia ja kokonaisvaltaista kasvua. Koulunuorisotyöllä vahvistetaan nuorten vertais- ja ryhmäsuhteita, opintoihin -ja yhteisöön kiinnittymistä sekä toteutetaan osallisuutta -ja yhteisöllisyyttä tukevaa toimintaa. Koulunuorisotyö on yhdenvertaista, nuorilähtöistä jossa suhtaudutaan myönteisesti nuoriin, nuoruuteen, koulutukseen sekä oppimiseen.
Työhön kuuluu myös nivelvaiheissa tukeminen yhteistyössä koulujen- ja oppilaitosten kanssa. Koulunuorisotyöntekijät ovat mukana tukemassa 6.-luokkalaisten siirtymistä yläkouluun sekä 9.-luokkalaisten siirtymistä toiselle asteelle.
Monikulttuurinen koulunuorisotyö Savonlinnan yhtenäiskouluissa 2025-2027
Kerimäen ja Punkaharjun yhtenäiskouluissa toteutetaan koulunuorisotyötä hankkeen kautta. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yhdenvertaisuutta, vähentää rasismia ja syrjintää sekä tukea myönteistä vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä peruskouluissa.
Savonlinnan yhtenäiskouluissa on viime vuosina havaittu lisääntyvää syrjivää, loukkaavaa ja rasistista käyttäytymistä. Hanke vastaa tähän tarpeeseen vahvistamalla turvallisten aikuisten läsnäoloa ja tarjoamalla yhteisöllisiä toimintamalleja, jotka lisäävät lasten ja nuorten keskinäistä ymmärrystä, kunnioitusta ja vuorovaikutustaitoja.
Toimintaa toteutetaan muun muassa:
- luokkien teematunneilla ja työpajoissa
- pop up -kahvilatoiminnassa
- pienryhmissä ja välituntitoiminnassa
- kansainvälisten vieraiden kanssa
- toiminnallisissa vanhempainilloissa
- tapahtumissa, joiden järjestelyihin nuoret itse osallistuvat
Hankkeessa päivitetään myös perusopetuksen Hyvinvoinnin vuosikello ja laaditaan Savonlinnan perusopetukselle ja nuorisotyölle Turvallisemman tilan periaatteet. Savonlinnan sivistystoimi pyrkii hankkeen avulla vahvistamaan koulunuorisotyötä pitkäjänteisesti. Tavoitteena on vakiinnuttaa koulunuorisotyö pysyväksi toimintamuodoksi kaikissa kaupungin yhtenäiskouluissa meneillään olevan valtuustokauden aikana.
Yhteystiedot
Luostarinen Jaana, koulunuorisotyöntekijä /Mertalan koulu
- Sivistystoimiala / Vapaa-aikatoimi
Puh. 050 471 0749
Sähköposti: jaana.luostarinen@savonlinna.fi
Kero Kati, koulunuorisotyöntekijä/ Talvisalon koulu
- Sivistystoimiala / Vapaa-aikatoimi
Puh. 050 308 2797
Sähköposti: kati.kero@savonlinna.fi
Lajunen Tiina, koulunuorisotyöntekijä/Kerimäen koulu
- Sivistystoimiala / Vapaa-aikatoimi
Puh. 050 465 4787
Osoite: Koulutie 2-4 58200 Kerimäki
Sähköposti: tiina.lajunen@savonlinna.fi
Merra Hannamari, koulunuorisotyöntekijä/Punkaharjun koulu
- Sivistystoimiala / Vapaa-aikatoimi
Puh. 050 475 4136
Sähköposti: hannamari.merra@savonlinna.fi
Koulunuorisotyöntekijän tavoitat myös somesta:
- Instagram: @koulunuorisotyo_sln_jaana
- Instagram: @koulunuorisotyo_sln_kati
- Instagram: @koulunuorisotyo_sln_tiina
- Instagram: @koulunuorisotyo_sln_hansu