Hyppää sisältöön

Kaminakopista kiekkoareenoille – SaPKon 90-vuotisnäyttely Riihisaaressa

SaPKo 1929–2019 – Ei mikä tahansa kiekkoseura -näyttelyssä esitellään 90-vuotisjuhliaan viettävä Savonlinnan kuuluisin urheiluseura. Näyttely kertoo Savonlinnan Pallokerhon menestystarinan pikkukaupungin vaatimattomista oloista ponnistaneesta seurasta kohti Mestis-mestaruutta 2017. Savonlinnan maakuntamuseon tuottama näyttely on tehty yhteistyössä Savonlinnan Pallokerhon kanssa, ja se on esillä Riihisaaressa 1.2.– 6.10.2019.

Suomen suosituin urheilulaji on jääkiekko. Suomalaisen jääkiekon ydinalueina on totuttu pitämään Etelä- ja Länsi-Suomen asutuskeskuksia, kuten pääkaupunkiseutua ja Tamperetta. Kuitenkin myös muutaman kymmenentuhannen asukkaan Savonlinnaa voi hyvällä syyllä kutsua merkittäväksi jääkiekkokaupungiksi. SaPKo on Olavinlinnan ja Oopperajuhlien ohella kaupungin tunnetuin tavaramerkki.

Aluksi jääkiekkoa ja jääpalloa pelattiin kaupungin rantojen luonnonjäillä. Savonlinnan ensimmäinen toimiva jääkiekkokaukalo rakennettiin Kyrönniemelle, jossa SaPKo pelasi kotiottelunsa parin vuoden ajan. Tammikuussa 1954 SaPKon kotipelit alettiin pelata legendaarisessa Kirkkopuiston kaukalossa. Ensimmäinen tekojääkenttä valmistui Talvisaloon kauden 1966–67 aluksi. Talvisalon jäähalli valmistui 1978.    

Savonlinnan Pallokerhon huhtikuussa 2017 voittama Mestiksen mestaruus huipensi kiekkokevään, jollaista ei kaupungissa oltu koettu vuosikymmeniin. Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla saavutettua menestystä kokoonnuttiin juhlimaan toritapahtumaan, jonne ahtautui satoja äänekkäitä SaPKon kannattajia. Mestaruushuumassa fanit, pelaajat ja koko kaupunki olivat hetken aikaa yhtä suurta ja onnellista perhettä. Me teimme tämän yhdessä!

SaPKo on 1970-luvulta alkaen ollut nimenomaan jääkiekkoseura, mutta sen joukkueet ovat pelanneet korkeilla sarjatasoilla myös lentopallossa, jalkapallossa, jääpallossa sekä pesäpallossa. Talousalueensa väkilukuun suhteutettuna SaPKo on pärjännyt eri palloilulajeissa hämmästyttävän hyvin.

–Suurin osa näyttelyn valokuvista ja esineistä on koottu nimenomaan tätä näyttelyä varten. Entiset ja nykyiset sapkolaiset perheineen ovat lainanneet valokuvia ja esineistöä, Mestisjoukkueet pelipaitansakin! Näyttelyssä pääsee tutustumaan siihen, kuinka heppoisilla varusteilla on pelattu peliä, jossa kiekko liikkuu parhaimmillaan 170 kilometriä tunnissa. Entisaikojen tunnelmiin pääsee myös vierailemalla 1960-luvun tyyliin tehdyssä pukukopissa. Näyttelyssä saattaa joutua myös jäähylle, hymyilee näyttelyn sisällöstä vastaava museoamanuenssi Anssi Taskinen.

–Eri urheilijat ja urheiluseurat ovat saaneet maailmalla paljon huomionosoituksia, mutta vain pieni osa on saanut toteuttaa näin laajan näyttelyn toiminnastaan. SaPKo on ollut vuosiensa varrella tärkeä liikuttaja Savonlinnassa, ja vienyt vahvasti savonlinnalaista identiteettiä maailmalle. Olemme liikuttaneet kaupungissamme kymmeniä tuhansia lapsia ja aikuisia, harrastajia ja kannustajia. Koko toimintamme ajan olemme pitäneet tärkeänä lisätä savonlinnalaista yhteisöllisyyttä, varsinkin nyt viimeisinä vuosina, kun kaupunkia on koeteltu mm. opettajankoulutuksen loppumisen johdosta. SaPKo on aina ollut kasvattaja, ja sen myötä pystynyt saamaan maailmalle pelaajia, valmentajia ja tekijöitä erilaisiin tehtäviin. Tämän näyttelyn osalta haluamme lähentää yhteisöä näyttämällä kuinka vahva asema jääkiekolla ja urheilulla on Savonlinnassa näinä vuosina ollut. Haluamme kiittää Savonlinnan maakuntamuseota rakentavasta ja loistavasta yhteistyöstä, toteaa SaPKon toimitusjohtaja Petri Karppanen lopuksi.

Onnea 90-vuotiaalle Savonlinnan Pallokerholle!

SaPKo 1929–2019 – Ei mikä tahansa kiekkoseura, 1.2.– 6.10.2019, Savonlinnan maakuntamuseo, Riihisaari – Saimaan luonto- ja museokeskus.

Savonlinnan Kirkkopuiston kenttä oli SaPKon ensimmäinen legendaarinen peliareena. Kuvassa Imatran Ketterä ja SaPKo maalinedustahässäkässä 1960-luvun alussa. Kuva: Jaakko Koikkalaisen kotialbumi.