Hyppää sisältöön

Kaupungin valmiusjohtoryhmä muistuttaa koronavirukseen liittyvistä ohjeista ja suosituksista

Savonlinnassa koronavirustilanne on rauhallinen. Toisen aallon uhka on kuitenkin kasvanut eikä vaara ole ohi. Savonlinnan kaupungin valmiusjohtoryhmä kokousti ensimmäistä kertaa kesän jälkeen keskiviikkona 12.8. ja kävi tilannekuvaa läpi.

Uusien tartuntojen määrä on kasvanut valtakunnallisesti heinäkuun lukemista. Savonlinnan valmiusjohtoryhmä kaupunginjohtaja Janne Laineen johdolla muistuttaa asukkaita ja matkailijoita koronaviruksen leviämisen ehkäisemisestä.

– Vaikka koronavirustilanne Savonlinnassa on edelleen rauhallinen, on valtakunnallinen kehitys huolestuttava. Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Edelleen tulee panostaa tehostettuun käsi- ja yskimishygieniaan sekä väljyyteen ja huolehtia siitä, että oireisena jäädään kotiin ja tarvittaessa mennään koronavirustestiin, Laine sanoo.

Kaupungin valmiusjohtoryhmä päätti toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi Savonlinnassa.

Kaupungin henkilöstön etätyösuositusta jatketaan 31.1.2021 saakka niiden henkilöiden osalta, joiden tehtävien hoidon kannalta se on mahdollista. Nämä henkilöt tulevat työskentelemään osin etänä ja osin kaupungin tiloissa.

– Asiakaspalvelu pyritään edelleen hoitamaan ensisijaisesti puhelimitse tai etäyhteydellä. Mikäli tapaaminen on asian hoidon kannalta välttämätöntä, toivomme että asiakkaat sopivat käynnistään etukäteen puhelimitse, Laine kertoo.

Kaupunki päätti myös hankkia lisää kasvomaskeja varautumistoimenpiteenä mahdollisesti pahenevaa koronatilannetta varten ja henkilöstön suojaamiseksi, mikäli tautitilanteen kehitys sitä edellyttää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi eilen 13.8. suosituksensa kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joissa koronatartuntoja on esiintynyt viimeisen kahden viikon aikana. Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella viimeisin positiivinen koronavirustapaus on todettu toukokuussa.

Suomen hallitus suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista tiettyihin maihin. Ns. riskimaista tulevien suositellaan olevan 14 vuorokauden ajan omaehtoisessa karanteenissa. Mm. THL ylläpitää verkkosivuillaan listaa riskimaista. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan uusia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiksi Suomen rajoilla.