Hyppää sisältöön

Kulttuurin unelmavuosi 2026 –ohjelmasuunnitelma on tarkentunut

Savonlinna toteuttaa tänä vuonna Kulttuurin unelmavuoden, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin asemaa kulttuurikaupunkina sekä lisätä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kesken. Unelmavuoden ohjelmasuunnitelma on tarkentunut laajassa yhteistyössä alueen yritysten, yhdistysten ja asukkaiden kanssa. Määrärahamuutosesitystä unelmavuoden toteuttamiseen käsitellään kaupunginhallituksessa 15.6.

Savonlinna tunnetaan jo vahvana kulttuuri- ja matkailukaupunkina. Yli sadan vuoden kulttuuriperintö luo vankan pohjan unelmavuodelle, jonka tavoitteena on kehittää kaupunkia edelleen yhteistyön, luovuuden ja kestävien toimintamallien kautta.

Kulttuurin unelmavuosi perustuu Savonlinnan kaupunkistrategiaan 2026–2029, erityisesti tavoitteeseen rakentaa aktiivista, avointa ja yhteistyökykyistä kaupunkia. Unelmavuosi tukee strategiaa vahvistamalla paikallista toimintakulttuuria, verkostoja ja osallisuutta.

Unelmavuoden valmistelu on edennyt aktiivisesti alkuvuoden aikana, unelmavuosikoordinaattorin aloittaessa tehtävässään. Itä-Suomen kulttuurifoorumia, joka järjestetään Savonlinnassa 24.9.2026, on rakennettu laajassa maakunnallisessa yhteistyössä. Parhaillaan valmisteltava ohjelmasuunnitelma kokoaa toimijoita teeman ”Kulttuurin yhdistävät sillat – uusia alkuja, tulevaisuususkoa ja unelmia Itä-Suomessa” ympärille. Ohjelmasuunnitelma rakentuu laajasti eri puolille kaupunkia, kyliltä keskustaajamiin. Tavoitteena on tuoda kulttuuri kaikkien saavutettavaksi matalalla kynnyksellä.

Samanaikaisesti on toteutettu koulutuksia, edistetty tapahtuma- ja verkostoyhteistyötä, kehitetty toimintasuunnitelmia sekä vahvistettu kulttuurin näkyvyyttä ja unelmavuoden toimenpiteiden suunnittelua eri puolilla kaupunkia.

Unelmavuoden arvioidaan tuovan merkittäviä positiivisia vaikutuksia:

  • Lapset ja nuoret: lisää mahdollisuuksia osallistua maksuttomiin kulttuuritapahtumiin ja vahvistaa hyvinvointia sekä osallisuutta
  • Aikuiset ja vapaa-ajan asukkaat: lisää yhteisöllisyyttä, kulttuuriosallistumista ja paikallisidentiteettiä
  • Luovat alat: uusia työtilaisuuksia, verkostoja ja näkyvyyttä alan toimijoille
  • Matkailu: tapahtumat lisäävät Savonlinnan vetovoimaa ja tasoittavat matkailun kausivaihtelua

Kulttuurin unelmavuoden tarkentuneen ohjelmasuunnitelman toteuttaminen edellyttää lisärahoitusta. Nykyinen talousarvio kattaa koordinaattorin palkkakustannukset elokuun loppuun. Kaupunginhallitus käsittelee määrärahamuutosesitystä kokouksessaan maanantaina 15.6.2026. Vt. kaupunginjohtaja Ding Man päätösehdotuksen mukaan kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle 150 000 euron määrärahaa Kulttuurin unelmavuosi 2026 –ohjelmasuunnitelman toteuttamiseen ja koordinaattorin palkkaamiseen loppuvuodeksi.

Lisätietoja antaa: sivistystoimenjohtaja Matias Valoaho, matias.valoaho@savonlinna.fi, puh. 044 417 4202