Hyppää sisältöön

Julkinen kuulutus: Valitus vesilain mukaisesta päätöksestä

Valitus vesilain mukaisesta päätöksestä
Vesilain 15 luvun 3 §:n mukaan Vaasan hallinto-oikeuden on annettava
lupaviranomaisen, valtion valvontaviranomaisen ja kunnan
ympäristönsuojeluviranomaisen vesilain nojalla antaman päätöksen sekä
ojitustoimituksessa annetun päätöksen johdosta jätetty valitus tiedoksi
julkisella kuulutuksella noudattaen, mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään.
Tieto kuulutuksesta on julkaistava hankkeen vaikutusalueen kunnissa
noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään.

Kuulutuksen julkaisupäivä Vaasan hallinto-oikeuden verkkosivuilla
16.2.2024

Valituksen tiedoksisaantipäivä
Hallintolain 62 a §:n 3 momentin mukaan tiedoksisaannin katsotaan
tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta.

Valituksen tiedoksisaantipäivä on 23.2.2024.

Diaarinumero
1309/03.04.04.04.20/2023

Asia
Vaasan hallinto-oikeuteen on jätetty valitus Itä-Suomen aluehallintoviraston
päätöksestä 20.10.2023, nro 79/2023. Päätös koskee Säimenen myllypadon
ohittavan kalatien rakentamista, säännöstelyn lopettamista ja säännöstelyluvan
rauettamista, Savonlinna.

Valitusasiakirjan nähtävilläpito
Tämä kuulutus ja valitus pidetään nähtävillä 16.2.2024 – 15.3.2024 Vaasan
hallinto-oikeuden verkkosivuilla
(Valituksia koskevat julkiset kuulutukset – Vaasan hallinto-oikeus).
Hallinto-oikeuden verkkosivuilla valitus on ilman liitteitä. Tieto kuulutuksesta on julkaistava
Savonlinnan kaupungissa.

Hallintolain 62 b §:n mukaan julkisen kuulutuksen ja kuulutettavan asiakirjan
tiedot julkaistaan, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Henkilötiedoista julkaistaan kuitenkin ainoastaan tiedonsaannin kannalta
välttämättömät henkilötiedot.

Mahdollisuus vastineen antamiseen
Vaasan hallinto-oikeus varaa asianosaisille, joita asia erityisesti koskee,
tilaisuuden vastineen antamiseen. Mahdollinen vastine tulee toimittaa hallinto-
oikeuteen viimeistään 15.3.2024. Luvan hakijalle ja viranomaisille varataan
erikseen tilaisuus vastineen antamiseen.

Vastineeseen on merkittävä sen tekijän nimi, postiosoite, puhelinnumero ja
mahdollinen sähköpostiosoite. Vastineessa on ilmoitettava asian diaarinumero
1309/2023.

Kiinteistön osaomistajaa pyydetään antamaan tieto kuulutuksesta myös
kiinteistön mahdollisille muille omistajille ja haltijoille.

Tiedoksianto järjestäytymättömien osakaskuntien osakkaille
Hakemuksessa tarkoitetulla hankkeella saattaa olla vaikutuksia myös
seuraavilla yhteisillä maa- tai vesialueilla:

Vihtari 9-10 yht. rauh.piiri 740-578-876-7
Hietajärven osakaskunta 740-578-876-4
Tukiajärven osakaskunta 740-578-876-5

Vaasan hallinto-oikeus
Kuulemiskanslia, 029 56 42612