Lähetään kylille! – Jalkautuva nuorisotyö sai hankeavustusta paikalliseen kehittämiseen
perjantaina 11. huhtikuuta 2025Walkers-toiminta jalkautuu nuorten kesätapahtumiin Savonlinnan seudulla Lähetään kylille! -hankkeessa. Haemme Walkers-toimintaan mukaan myös vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka koulutetaan toimimaan nuorten parissa yhdessä nuorisotyön ammattilaisen opastuksella.
Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Savonlinnan kaupungille hankeavustusta nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen 31 000 euroa. Valtionavustuksen myöntämisen perusteena on ajankohtainen ja tarpeellinen hanke, jossa kehitetään Savonlinnan kaupungin, Enonkosken ja Sulkavan kuntien jalkautuvan nuorisotyön alueellista toimintamallia.
Nuorille taataan nuorisotyön ammattilaisten ja vapaaehtoistyöntekijöiden turvallinen läsnäolo alueen kesätapahtumissa. Hanke tekee yhteistyötä Walkers-toiminnan, seurakunnan, Liikenneturvan, tapahtumajärjestäjien ja poliisin kanssa. Hankkeen päättyessä on tavoitteena viedä pilotoitu toimintamalli päätöksentekoon kunnissa ja laatia jalkautuvasta toiminnasta kuntien väliset pysyvät yhteistyösopimukset. Lähetään kylille! – Nuorisotyö kunnasta kuntaan -hankeavustuksen käyttöaika on 1.5.2025–31.12.2026.
Lisätietoja:
Simo Räty, vapaa-aikapäällikkö, simo.raty@savonlinna.fi, puh. 044 417 4221
Outi Ikonen, nuorisotyöntekijä, Walkers-toimintavastaava, outi.ikonen@savonlinna.fi, puh. 050 4786 655
Mervi Hiltunen, hanke- ja palvelukoordinaattori, mervi.hiltunen@savonlinna.fi, puh. 050 470 6055
Hae mukaan Savonlinnan Walkers-toimintaan vapaaehtoistyöhön
Walkers-toiminnan vapaaehtoiset, eli Waparit, tekevät rentoa ja merkityksellistä vapaaehtoistyötä nuorten parissa. Työtä tehdään yhdessä koulutetun nuorisotyön ammattilaisen opastuksella sen verran kuin omiin aikatauluihin sopii.
Walkers-vapaaehtoisen tärkein tehtävä on olla nuorille läsnä. Waparit työskentelevät aina yhdessä jonkun nuorisotyön ammattilaisen kanssa. Walkersissa uskotaan toimivan vuorovaikutuksen puutteen aikuisten ja nuorten välillä olevan yksi olennainen syy nuorten syrjäytymiseen ja siitä johtuviin haasteisiin. ”Meidän tehtävänämme on lisätä tuota vuorovaikutusta ja tarjota nuorille heihin reilusti ja myönteisesti suhtautuvia aikuisia. Tärkein kysymys, jonka aikuinen voi esittää on helppo ja yksinkertainen: Mitä sulle kuuluu?”, sanoo nuorisotyöntekijä Outi Ikonen.
Wapariksi voi hakea 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vapaaehtoisella ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta nuorista, vapaaehtoistyöstä tai ryhmätoiminnasta. ”Matka Wapariksi alkaa täyttämällä hakulomake, jonka jälkeen hakijaan otetaan yhteyttä ja käydään haastattelu. Haastattelun jälkeen kaikki Waparit koulutetaan tehtävään, joten ilman kohtaamisen koulutusta ei tarvitse kentälle lähteä nuoria tapaamaan”, kertoo Ikonen. Kaikki Waparit ovat siis koulutettuja turvallisia aikuisia nuorille.
Lue lisää ja hae mukaan vapaaehtoiseksi tästä
Lisätietoja: Outi Ikonen, nuorisotyöntekijä, Walkers-toimintavastaava, outi.ikonen@savonlinna.fi, p. 050 4786 655