Hyppää sisältöön

Muistokirjoitus kaupunginjohtaja Jorma Auvinen

Maalattu muotokuva kaupunginjohtaja Jorma Auvisesta.

Jorma Olavi Auvinen syntyi 12.10.1947 Säämingissä, Massilanmäessä. Jorman lapsuus ja nuoruus oli urheilullinen. Kallislahden Massilanmäessä junaradan vieressä kesät kuluivat lentopalloa pelaten, aitajuoksua harjoittaen ja talvisin taas hiihdettiin miltei joka ilta. Jorma harrasti yleisurheilua, keihäänheitossa hänen ennätyksensä oli 60,15 metriä. Massilanmäki säilyi hänelle rakkaana paikkana koko elämän läpi.
Jorma kävi Lyseota junalla Massilanmäestä. Jorman luokanvalvoja Pentti Savolainen kuvasi kouluaikojen oppilastaan rauhallisena, hiljaisena esimerkillisenä oppilaana, joka seurasi opetusta erinomaisella tarkkuudella.
Jorma opiskeli Helsingin yliopistossa yhtä aikaa veljensä Markun kanssa. Jorma oli koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti. Hän oli ammatiltaan matemaattisten aineiden opettaja ja teki pitkän päivätyön Savonlinnan iltalukiossa. Pääosan työurastaan hän teki Savonlinnan kaupungin palveluksessa, yli neljäkymmentä vuotta.

Jorma Auvinen vaikutti yli neljä vuosikymmentä Savonlinnan kaupungin kehitykseen toimimalla monipuolisesti kunnalliselämässä Savonlinnan kaupungin luottamustoimissa ja edustuksissa vuosina 1972-2015 toimien muun muassa kaupunginhallituksen (1989-1992) sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajana (1993-1994). Hänellä on ollut lisäksi merkittäviä ja pitkäaikaisia seudullisia, maakunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä. Jorma toimi muun muassa Savonlinnan Kesäyliopisto ry:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 1990-2014, Suomen Kuntaliiton valtuuston jäsenenä vuosina 1993-2001, TUL Liittoneuvosto/hallitus 1983-1995 ja Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä 1996-2015. Jorma on ollut SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana ja toiminut Savonlinnan Työväenyhdistyksen puheenjohtajana.

Savonlinnan kaupunginjohtajana Jorma Auvinen toimi vuodet 1995-2005. Hänen kaupunginjohtajakautenaan toteutettiin ja edistettiin merkittäviä infrastruktuurihankkeita kuten Kyrönsalmen uusi silta vuonna 2000, Savonlinnasali vuonna 2002 sekä Torisilta vuonna 2003 ja Loma-asuntomessut vuonna 2002. Jormalla oli keskeinen rooli Elektroniikan 3K-tehtaan alulle saattamisessa. Jorma isännöi useita kansainvälisiä valtiovierailuja Savonlinnassa, kuten esimerkiksi Ruotsin kuningas Kaarle VXI Kustaa ja Silvia vuonna 1989 ja Japanin prinssi Takamado 1991. Jorma Auvinen sai loppuelämäkseen kaupunginjohtaja arvonimen vuonna 2010. Jorma piti arvonimeä suuressa arvossaan.

Jorma oli aktiivinen kulttuurin ja urheilun tukija. Hän toimi muun muassa Kallislahden Viestin puheenjohtajana ja osallistui monipuolisesti liikunta- ja urheiluseuratoimintaan yli kolmekymmentä vuotta toimimalla mm. valtakunnallisten urheilutapahtumien johtavissa järjestelytehtävissä usein kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana tai promoottorina ja kouluttajana.

Jorman osuus Savonlinnan Balettijuhlien aikaansaamiseksi oli keskeinen. Vuonna 2002 Balettijuhlat käynnistyivät maailmankuulun Bolshoi baletin vieraillessa Olavinlinnassa. Balettijuhlat olivat tärkeä tapahtuma Jormalle, joita hän itse myös henkilökohtaisesti taloudellisesti tuki ja juhlien loppuminen oli hänelle raskasta.

Jorma oli ilmeisen herkkä ihminen ja saanut hyvän kotikasvatuksen. Herrasmies, joka kohteli ihmisiä hienovaraisesti. Hän ei mielellään kuunnellut kiroilua, koska itse ei sitä harrastanut.
Jorma oli hyvä seuramies, joka kokosi eri tilaisuuksissa porukkaa ympärilleen pelkällä jutustelullaan, tarinaa riitti hyvämuistisella miehellä. Jorma oli aina iloinen, kohtelias, terävän älyn omaava matemaatikko, joka teki koko sydämellään työtä Savonlinnan ja savonlinnalaisten eteen.

Maarit Feldt-Ranta sanoi: ”Yhtenä päivänä minä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä minä elän”, kuvaa hyvin myös Jorman asennetta elämään.

Jorma Auvinen nukkui ikiuneen 9.6.2021 Savonlinnan keskussairaalassa syövän uuvuttamana. Jormaa jäävät kaipaamaan leski Tuula, pojat Olli ja Antti, äiti Aila, muu perhe, veli Markku perheineen ja sukulaiset sekä ystävät. Jorma Auvinen siunataan haudan lepoon läheisten läsnä ollessa 9.7.2021. Savonlinnan kaupunki suruliputtaa kaupungintalolla hautajaispäivänä.

Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu.

Jorma Auvisen muistoa kunnioittaen

Savonlinnan kaupunki