Hyppää sisältöön

Museolaiva Mikko risteilee jälleen

Maailman viimeinen puurunkoinen höyrylotja Mikko risteilee jälleen Saimaalla tänä kesänä. 106-vuotiaan tervahöyryn remontti saadaan päätökseen lähiviikkoina, mutta laiva on jo avoinna yleisölle Savonlinnan keskustassa Aleksin aukiolla.  Mikko tekee yhteensä neljätoista yleisöristeilyä, ja mukaan mahtuu myös blues-livemusiikkia. S/s Mikko toimii myös info- ja tapahtumapisteenä laiturissa ollessaan. Mikko-risteilyjä on jo odotettu. Laivan omistaa Savonlinnan maakuntamuseo / Savonlinnan kaupunki.

Tervahöyry Mikon remontissa mm. vaihdettiin huonokuntoiset pohjalankut, tilkittiin lankkujen välit hamppuriveellä ja pikimassalla, tervattiin puuosat sekä hiekkapuhallettiin ja maalattiin metalliosat. Kaupunkilaiset ovat kiitelleet, kun ovat saaneet seurata töiden etenemistä mm. sosiaalisen median kanavissa. Työskentely on ollut ainutlaatuista myös museon oman väen piirissä, sillä näin laajaa kunnostusta ei edes joka vuosikymmenelle osu.

Mikon asemapaikkana on tänä kesänä Riihisaaren museorakennuksen remontin vuoksi Aleksin aukio Savonlinnan keskustassa. Siellä tehdään vielä viimeisiä kunnostustöitä, mutta yleisö pääsee jo tutustumaan laivaan päivittäin klo 10–17. Ruumaan valmistuu Mikon ja muiden Savonlinnan museolaivojen historiasta kertova uusi laivanäyttely. Lisäksi Mikolta annetaan kevyttä matkailuneuvontaa sekä paikka mm. erilaisille musiikkiesityksille. Laivaan on sen laiturissa ollessa vapaa pääsy.

S/s Mikko liikkuu edelleen höyrykoneen ja metristen koivuhalkojen voimalla. Höyrykattilan lämmitys aloitetaan jo edellisenä päivänä. Koska yleisöristeilyt ovat olleet tauolla useamman vuoden, on perinteisiä tervahöyryristeilyjä jo kovasti odotettu. Ensimmäiset yleisöristeilyt Mikko seilaa torstaina 16.7. klo 12 ja 15, ja jatkoa seuraa seuraavina päivinä. Risteilyjä on myös Syystulet-tapahtuman yhteydessä syyskuussa. Pyhän Olavin päivän risteilyt 29.7. klo 14 ja 18 seilataan blues-tunnelmissa esiintyjänään Ismo Haavisto One Man Band.

Risteilyt kestävät 1,5 tuntia ja lipunmyynti tapahtuu laivalla. Risteilyjen tarkka lähtöpaikka keskustassa selviää myöhemmin. Mikon siirtyminen ja kääntyminen Aleksin aukion laituriin on hidasta ja haasteellista, joten risteilyjen ajaksi laituripaikka yritetään etsiä muualta.

Katso video s/s Mikosta (YouTube): https://youtu.be/Rock3wnO9-8

Katso risteilyaikataulut kesällä 2020.

Kuva: Anssi Taskinen.

Riihisaari-Saimaan luonto- ja museokeskus, Savonlinnan maakuntamuseo.