Nesenta käynnistää 15 uuden energia-alan asiakaspalvelun työntekijän rekrytoinnin Savonlinnassa
maanantaina 17. tammikuuta 2022Asiakaspalvelun ulkoistukseen erikoistunut Nesenta Oy käynnistää alkuvaiheessa 15 uuden energia-alan asiakaspalvelun työntekijän rekrytoinnin Etelä-Savon alueella. Rekrytoinneilla haetaan henkilöstöä Savonlinnaan avattavan Nesentan uuden toimipisteen tarpeisiin. Rekrytointien taustalla on yhtiön voimakas ja nopea kasvu. Savonlinnan toimipiste avataan Puistokadulle kesäkuussa 2022. Rekrytointien kokonaistarve nousee tänä vuonna jopa 50 uuteen työntekijään.
Nesenta vastaa kolme kuukautta kestävän RekryKoulutuksen koordinoimisesta ja hakijoiden yhdistämisestä koulutusohjelmaan, ja koulutuskumppani Sami-Palvelut sovittujen koulutussisältöjen toteuttamisesta. Mukana yhteishankintakoulutusta tarjoamassa ovat Etelä-Savon ELY-keskus ja TE-toimisto. Haku asiakaspalvelijan tehtäviin tapahtuu TE-palveluiden kautta. Rekrytointikampanjassa hyödynnetään voimakkaasti eri sosiaalisen median kanavia.
Korkeatasoisessa koulutusohjelmassa korostuvat digitaaliset taidot, moderni asiakaspalvelu eri palautekanavissa ja tekoälyä hyödyntävä asiakaspalvelun automaatio. Ohjelma tarjoaa kattavan asiakaspalvelun koulutuksen, jossa käsitellään asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen merkitystä liiketoiminnassa sekä sen kehittämistä ja johtamista. Osallistujat hyödyntävät asiakaskokemukseen liittyviä pilviohjelmistoja ja saavat modernit tavat hankkia sekä käsitellä asiakaskokemustietoa.
– Olemme ottaneet katseen tiukasti tulevaisuuteen. Suuret läpimurrot vaativat merkittäviä investointeja. Vahvistamme asemaamme Suomessa yhtenä energia-alan johtavista modernin asiakaspalvelun osaajayrityksistä. Laajennumme maantieteellisesti Suomessa, kun Savonlinna on Nesentan kuudes toimipiste. Palveluksessamme työskentelee tällä hetkellä noin 200 modernin asiakaspalvelun ammattilaista viidessä toimipisteessä ympäri maata, kertoo Nesenta Oy:n varatoimitusjohtaja Pekka Ojala.
– Olemme tyytyväisiä, että pääsemme toteuttamaan yhteistyössä Nesentan kanssa laadukkaan koulutusohjelman. Tiedämme koulutuskumppanina, että asiakaspalvelu digitalisoituu ja haluamme tarjota osallistujille korkeatasoisen koulutuksen, joka keskittyy muun muassa digitaitoihin, kehittyvään teknologiaan ja automaatioon. Nämä tuovat osallistujille modernia osaamista ja aivan uudenlaisia mahdollisuuksia oppia tulevaisuuden asiakaspalvelutaitoja, kertoo Sami-Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Helkamari Knaapi.
– Kaupungille on tärkeää saada Nesentan kaltaisia uusia kasvuyrityksiä sijoittumaan Savonlinnaan. Hankkeen myötä Etelä-Savon alueen asiakaspalvelun osaamisen taso nousee, mikä heijastuu myönteisesti työllisyysasteen ja työpaikkojen lukumäärän kasvuna. Kaupungin yritysmyönteinen ilmapiiri, vahvistunut ammattikorkeakoulutus ja kehittynyt Samiedu luovat kaikki yhdessä vahvan perustan yritysten osaavan työvoiman rekrytoinneille ja uudelle kasvulle, kertoo kaupunginjohtaja Janne Laine.
Haku koulutukseen on avoinna 11.1.2022–6.2.2022 ja koulutus on ajalla 1.3.2022- 31.5.2022.