Hyppää sisältöön

Alueellinen jätelautakunta

Jätelautakunta on Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n toimialueelta Enonkosken ja Rantasalmen kuntien ja Savonlinnan kaupungin yhteinen viranomaislautakunta.

Tehtävät

Jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) 23 §:n mukaisena Kierrätysyhtiö Rippeen osakaskuntien yhteisenä kunnan jätehuoltoviranomaisena ja hoitaa jätelain mukaisia jätehuollon viranomaistehtäviä, joita ei voida siirtää kuntien omistamalle yhtiölle (jätelaki 43 §).

Päätökset tehdään joko lautakunnan päätöksinä tai viranhaltijapäätöksinä.

Tehtäviä ovat mm. jätehuoltomääräysten ja -taksan hyväksyminen sekä jätteenkuljetusrekisterin ylläpito.
Yhdistämällä jätehuollon viranomaistehtävien hoito yhdelle lautakunnalle saadaan koottua yhteiset riittävät resurssit, ja kunnan vastuulle kuuluvaa jätehuoltoa voidaan kehittää pitkäjänteisesti. Lautakunta myös kokoaa kokonaisvaltaisen näkemyksen alueen jätehuollosta, valvonnasta ja jätehuollon toimivuudesta.

Lautakunta on delegoinut päätösvaltaansa perusmaksujen osalta seuraavasti:

  • maksuunpanoluettelon ja ulosottohakemuksen hyväksyy Savonlinnan kaupungin jätehuoltoinsinööri
  • muistutukset, kiinteistön vapauttaminen jätemaksuista, maksun kohtuullistaminen, määräaikaiset jäteastian tyhjennysvälin pidennykset ja keskeyttämiset käsittelee Savonlinnan kaupungin jätehuoltoinsinööri
  • tapauskohtaiset jätteen lajitteluun ja käsittelyyn toimittamisvaatimuksista poikkeamiset päättää Savonlinnan kaupungin ympäristöpäällikkö.

Jätelautakunnassa esittelijänä toimii Savonlinnan kaupungin jätehuoltoinsinööri, puh. 044 417 4612.

Pöytäkirjat ovat nähtävänä Savonlinnan kaupungin teknisen toimialan hallintopalvelussa, kaupungin kotisivuilla ja osakaskunnissa.

Toimikausi 2025-2029

Kokousajat

Esityslistat ja pöytäkirjat

Alueellisen jätelautakunnan jäsenten yhteystiedot

Puheenjohtaja

Laamanen Kirsti, Savonlinna, varajäsen Marja Sisko Nousiainen

Jäsenet

Mutikainen Jarmo, Savonlinna, varajäsen Niskanen Timo
Härkönen Kari, Savonlinna, varajäsen Penttinen Oiva
Malmstedt Jonna, Enonkoski, varajäsen Laukkanen Kati
Nissinen Eetu, Sulkava, varajäsen Mikkonen Aku
Vokkolainen Pia, Rantasalmi, varajäsen Sallinen Ulla

Kuntien virkamiesedustajat

Rantasalmi

Heidi Käyhkö
heidi.kayhko@rantasalmi.fi

Enonkoski

Otto Häkkinen
otto.hakkinen@enonkoski.fi