Hyppää sisältöön

Riihisaaren näyttelyt ja matkailuinfo sulkeutuivat hetkeksi

Museorakennuksen remontin vuoksi Riihisaaren toiminnot siirtyvät noin vuodeksi väliaikaistiloihin. Riihisaaren näyttelyt sekä Savonlinnan Seudun matkailuinfo sulkeutuivat Riihisaaren museorakennuksessa sunnuntaina 6.10. kahdeksi viikoksi väliaikaistiloihin muuttamisen vuoksi. Nälkälinnanmäen väliaikaistiloissa ruvetaan välittömästi kokoamaan uutta asiakaspalvelupistettä sekä ripustamaan uusia näyttelyitä. Muuton vuoksi kaikki palvelut ovat kaksi viikkoa suljettuna.

Ovet avautuvat yleisölle entisessä kirjastorakennuksessa maanantaina 21. lokakuuta. Savonlinnan kaupunki käynnistää suojellussa Riihisaaren museorakennuksessa peruskorjaushankkeen, joka kestää noin vuoden. Myös Riihisaaren piha-alueella tullaan rajoittamaan kulkua remontin vuoksi.

Taustaa

Museorakennuksen peruskorjaushanke käsittää rakennuksen talotekniikan uudistamisen, kuntotutkimuksessa todettujen vaurioiden korjaustoimenpiteet sekä Savonlinnan kaupungin ja Metsähallituksen yhteistyöllä luodun Saimaan luonto- ja museokeskus Riihisaaren vaatimat tilajärjestelyt. Hankkeen toteutuksesta vastaa Savonlinnan kaupungin teknisen toimialan toimitilapalvelut.

Pitkän aikavälin tavoitteena on ollut kehittää Riihisaareen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa sisällöltään kattavin Saimaan luontoa ja kulttuurihistoriaa esittelevä, ympärivuotinen ja matkailullisesti vetovoimainen kansainvälinen käyntikohde, Saimaan luonto- ja museokeskus. Tilojen kehittäminen parantaa tilojen olosuhteita ja turvallisuutta. Rakennuksen talotekniikan tullessa tiensä päähän, tehdään samalla myös luonto- ja museokeskuksen vaatimat tilamuutokset.

Uutta nykyisiin tiloihin verrattuna tulee uudessa rakennuksessa olemaan mm. esteetön pääsisäänkäynti, toimivat asiakaspalvelutilat, työpaja- ja kokoustila keittiöpisteineen sekä verstas. Näyttelytiloissa modernisoidaan mm. valaistus- ja turvatekniikka.

Uusklassismia edustava ja lailla suojeltu museorakennus on valmistunut Ernst Lohrmanin piirustusten mukaan kruunun jyvämakasiiniksi vuonna 1852. Savonlinnan kaupungin omistukseen rakennus tuli 1963, ja se sanerattiin Savonlinnan maakuntamuseon toimipisteeksi 1984. Vuodesta 2008 maakuntamuseolla ja Metsähallituksen luontopalveluilla on ollut yhteistä näyttely-, tapahtuma- ja asiakaspalvelutoimintaa Riihisaaren tiloissa. Vuoden 2017 huhtikuusta lähtien Riihisaaressa on toiminut myös Savonlinnan seudun matkailu- ja retkeilyinfo. Riihisaaressa kävi vuonna 2018 yhteensä 34 570 kävijää ja avoinna olo -päiviä kertyi 321 kappaletta.

Riihisaari – Saimaan luonto- ja museokeskus, Savonlinnan maakuntamuseo, www.riihisaari.fi