Hyppää sisältöön

Romanttinen Saimaan yössä -konsertti Wanhalla Kasinolla 13.9.

Spahotel Casino ja Nova Records yhteistyössä Savonlinnan kaupungin kanssa tuovat Wanhalle Kasinolle uuden konseptin, jossa yhdistyvät ruoka ja musiikki. Lauantaina 13.9. klo 18–21 on Saimaan Satojuhlien yhteydessä ainutlaatuinen mahdollisuus nauttia samalla sekä syksyn parhaista mauista, että mm. tangon sävyistä ja suomalaisista sävelistä.

Illallisen jälkeen klo 20 alkavan ja noin tunnin mittaisen Saimaan yössä -konsertin solisteina laulavat savonlinnalaislähtöinen sopraano Päivi Pylvänäinen ja hänen tyttärensä Elsa Pylvänäinen. Heidän lisäkseen musiikista vastaavat savonlinnalaiset Trio Tanguango ja Matti Makkonen (sello, musiikin sovitus). Trio Tanguango koostuu kolmesta muusikosta; Susanna Mieskonen-Makkonen (viulu), Kirsi Laamanen (harmonikka) ja Maija Teikari (piano). Trio lukeutuu Suomen johtaviin tango nuevon taitajiin.

Heinäkuun alussa yhtye esiintyi mm. konserttikiertueella Sveitsissä ja vuonna 2024 yhtye esiintyi kahdella kiertueella Saksassa.

Saimaan yössä -konsertissa kuullaan romantiikkaa tihkuvia säveliä kuten Giacomo Puccinin O mio babbino caro ja Nils-Eric Fougstedtin Romanssi sekä argentiinalaisia ja suomalaisia tangoja säveltäjiltä Carlos Gardel, Astor Piazzolla, Toivo Kärki ja Unto Mononen. Päivi ja Elsa Pylvänäinen tulkitsevat konsertissa yhdessä Kalervo Hämäläisen iki-ihanan Lapin äidin kehtolaulun sekä Päivi Pylvänäisen sanoittaman ja säveltämän laulun Se soi.

Music & Dinner –illallinen: Saimaan  yössä -konsertti la 13.9.2025, Wanha Kasino

  • Klo 18-20, illallinen
  • Klo 20-21, konsertti
    • Päivi Pylvänäinen & Elsa Pylvänäinen (laulu)
    • Trio Tanguango: Susanna Mieskonen-Makkonen (viulu), Kirsi Laamanen (harmonikka) ja Maija Teikari (piano)
    • Matti Makkonen (sello, musiikin sovitus)
  • Illallinen 52 €/hlö
  • Konserttilippu 25 €/hlö

Lisätietoja Matti Makkonen, toimitusjohtaja, Nova Records Oy, p. 0400 516 429

Järjestää: Spahotel Casino & Nova Records. Yhteistyössä: Savonlinnan kaupunki.