Hyppää sisältöön

Saimaa-ilmiön livelähetys 14.4. klo 17-19

Saimaa-ilmiö järjestää YouTube-kanavallaan livelähetyksen, jossa julkaistaan juuri valmistuneen hakukirjan slogan. Tapahtuma striimataan suorana Olavinlinnasta, ja sen juontajana on suurella journalistipalkinnolla palkittu ja yksi Saimaa-ilmiön sytyttäjistä Jani Halme.

– Hankkeessamme eletään jännittäviä aikoja. Viime lokakuusta asti olemme työstäneet 10-hengen tiimillä hakukirjaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026, ja kirja valmistui pääsiäisenä. Palautamme hakukirjan 23.4. Opetus- ja kulttuuriministeriöön ja sen jälkeen se on avoimesti kaikkien luettavissa. Tässä vaiheessa halusimme kuitenkin kertoa kuulumiset sekä julkaista hakukirjamme sloganin ensimmäisenä väestöllemme, hankejohtaja Sari Kaasinen kertoo.

Illan aikana kuullaan myös videotervehdyksiä itäsuomalaisilta taiteilijoilta, keskustellaan kulttuuripääkaupunkivuoden vaikutuksista sekä Saimaa-ilmiöön osallistumisesta esimerkiksi nuorten näkökulmasta. Ilta päättyy Joose Keskitalon musiikkiesitykseen. Tiimille voi lähettää myös ennakkoon kysymyksiä: info@saimaailmio2026.fi.

Vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungit nimetään Suomesta ja Slovakiasta. Suomesta titteliä hakee kolme kaupunkia: Savonlinna, Oulu ja Tampere. Voittaja valitaan 2.6.2021.

– Livelähetys-ilta käynnistää keväämme toden teolla. Kirjan palautuksen ja julkaisun lisäksi valmistelemme parhaillamme esittelyä eurooppalaiselle asiantuntijaraadille. Jo nyt voimme olla ylpeitä kaikesta siitä, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan. Itäisen Suomen näkökulmasta Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku on käynnistänyt jotain suurta, joka tulee muuttamaan tulevaisuuttamme uudenlaiseen suuntaan, Kaasinen jatkaa.

Ohjelma 14.4.2021

17.00 Livelähetys alkaa Saimaa-ilmiön YouTube-kanavalla / juontajana Jani Halme

17.05 Saimaa-ilmiö2026 – tilannetsekki ja hakukirjan sloganin julkaisu / hankejohtaja Sari Kaasinen

17.30 Kulttuuripääkaupunkivuoden vaikutukset

– Kansainvälisen yhteistyön asiantuntija Jyri Wuorisalo, Savonia-ammattikorkeakoulu
– Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila (Turku2011)
– Pohjois-Savon liiton maakuntajohtaja Marko Korhonen

17.50 Voinko osallistua – eli miten ilmiöön pääsee mukaan?

– Saimaa-ilmiön nuorten raadista Oskar Mannelin
– Valokuvataiteilija Veera Konsti
– Art Up -kulttuuriyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Silvennoinen, Saimaan Taideluola Retretti

18.15 Kysy Saimaa-ilmiöstä – 10 hengen tiimi on valmiina vastaamaan

(lähetäthän kysymyksesi ennakkoon info@saimaailmio2026.fi)

18.45 Ilta päättyy Joose Keskitalon musiikkiesitykseen