Saimaan tulevaisuusfoorumi luotaa Itä-Suomea
keskiviikkona 29. toukokuuta 2024Valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat ry (EKK) järjestää yhdessä Mikkelin ja Savonlinnan kaupunkien kanssa kesäseminaarin 12.6.-13.6.2024. Kesäseminaarin tavoitteena on vuorovaikutteisesti löytää juurevia kehittämisnäkökulmia Itä-Suomen alueelliseen keskusta- ja kaupunkikehittämiseen.
Kesäseminaarin pääteemoina ovat paikallisuus, maakunnallisuus ja valtakunnallisuus sivuten Suomen neljää vuodenaikaa, parempaa arkea tulevaisuudessa, puhtaan luonnon ja veden merkitystä sekä kaiken yli kantavaa yhteisöllisyyttä.
Tilaisuudet ovat avoimia myös yleisölle. Alustuksia on eri näkökulmista yhteensä parikymmentä. Noin puolet alustajista on paikallisia asiantuntijoita ja puolet EKK:n tuottamia valtakunnallisia kehittäjiä.
Seminaarissa pohditaan mm. seuraavia kysymyksiä:
Miten ja minne olisi Itä-Suomen kaupunkien nyt kestävintä panostaa?
Miten hyödyntää aitoa paikallisuutta?
Miten vahvistaa elävyyttä, keskittää elinvoimaa sekä luoda elämyksellistä lumoa?
Miten kansainvälinen matkailu löytäisi vielä enemmän huikaisevan Itä-Suomen myös talvella?
Mitä omat asukkaat nyt odottavat kaupungiltaan?
Mitä odotuksia on kotimaan matkailijoilla?
Mitä kuluttajat odottavat nyt ja tulevaisuudessa omassa elämässään?
Miten kaupunkien keskustoineen pitäisi verkottua ja tehdä synergisemmin yhteistyötä? Vai ovatko ne ehkä kilpailutilanteessa keskenään?
Jäntevöityykö ja keskittyykö keskusten maakunnallinen verkosto tulevaisuudessa?
Saimaan tulevaisuusfoorumin ohjelma
Ke 12.6.2024 Mikkeli
17.00–19.15 Kauppakeskus Stellan tähtitori, Hallituskatu 3–5, 50100 Mikkeli
17.00 Avaus, puheenjohtajuus ja moderointi, kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä, Mikkelin kaupunki
17.10 Mikkeli on vetovoimainen brändi, maankäyttöjohtaja FT Topiantti Äikäs, Mikkelin kaupunki
17.25 Mikkeli ja Järvenpää kuin kaksi marjaa, EKK:n valmisteluvaliokunnan puheenjohtaja, asiakkuuspäällikkö Heidi Torvinen, Järvenpään kaupunki
17.40 Mikkeli pöhisee Suomen kesäpääkaupunkina, palvelujohtaja Linda Asikainen, Mikkelin kaupunki
17.55 Keskusten uudistamishaasteet Suomessa, erityisasiantuntija Mika Ristimäki, ympäristöministeriö
18.10 Tori on Mikkelin napa, torikauppias ja puheenjohtaja Kaija Ahonen, Mikkelin torikauppiaat ry
18.25 Kiinteistöt kansallisomaisuuttamme, kesämikkeliläinen / yhteysjohtaja Timo Tossavainen, Suomen Kiinteistöliitto
18.40 Loppupaneeli
To 13.6.2024 Savonlinna
13.00–15.45, Savonlinnasali, Wanha kasino, Kylpylaitoksentie 4, 57130 Savonlinna
13.00 Avaus, puheenjohtajuus ja moderointi, projektipäällikkö Eira Kotoneva, Sakke ry
13.10 Savonlinnani vuosina 1974, 1995, 2024 toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen, Elävät Kaupunkikeskustat ry
13.25 Koulutuksella veto- ja pitovoimaa, kuntayhtymän johtaja ja rehtori Jukka Mustonen, Samiedu
13.40 Elävä keskusta ei koosta kiinni, tekniikan tohtori, Aulis Tynkkynen, EKK:n palkintoraadin puheenjohtaja
13.55 Kaavoituksella elävä ja monimuotoinen keskusta, kaavoituspäällikkö vs. tekninen johtaja Päivi Behm, Savonlinnan kaupunki
14.10 Pienten keskustojen elinvoimaistaminen, elinvoima-asiantuntija FM Martti Wilhelms, Voittajakaupungit Oy
14.25 Oopperajuhlat kehittävät keskustaa, kaupallinen johtaja Mika Nevalainen, Savonlinnan Oopperajuhlat
14.40 Yhteistyö erilaisissa kehittämisverkostoissa, YTM Katja Kolehmainen
14.55 Saimaa vahvistaa elävää kaupunkikeskustaa, matkailujohtaja Jaana Komi, Savonlinnan seudun matkailu
15.10 Strategiset askeleet tapahtumakehittämisessä keskustassa, tapahtumapäällikkö Marita Kajander, Savonlinnan kaupunki
15.25 Ensimmäisen Saimaan Tulevaisuusfoorumin loppukeskustelu
Seminaari on maksuton.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen
p. 040 555 3462
pokko.lemminkainen@kaupunkikeskustat.fi
Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry
www.kaupunkikeskustat.fi
X-palvelu: @PLemminkainen
#kaupunkikeskustat