Hyppää sisältöön

Sairaalapalveluiden heikentyminen johtaa kasvaviin kuolemantapauksiin – Savonlinnan ja Kemin kaupungit tekivät kantelun oikeuskanslerille

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut hallituksen esitystä laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta (sairaalalaki). Savonlinnan ja Kemin kaupunginhallitusten mukaan esitys on täysin kansalaisten perusoikeuksien vastainen.  Hallituksen esitys kohdistuu perusoikeuksien toteuttamiseen, koska esitysluonnoksessa kuvattu muutos heikentäisi alueen sairaalapalveluja ja niiden saavutettavuutta.

Mikäli hallituksen esitys toteutuu, Savonlinnassa ja Kemissä ei voisi järjestää ympärivuorokautista päivystystä ja leikkaustoimintaa. Savonlinnan ja Kemin kaupunginhallituksien mukaan esitys on vaikutusarviointia koskevilta perusteluiltaan täysin puutteellinen, epäjohdonmukainen sekä siten virheellinen.

Lakiesityksessä ei tuoda esille sairaaloiden palvelutason heikentämisen vaikutuksia alueiden elinvoimaisuuteen. Voidaankin kysyä, kuka haluaa muuttaa tai investoida kaupunkiin, josta ei ehdi ajoissa hoitoon esimerkiksi onnettomuuden sattuessa?

– Suurin ja ongelmallisin vaikutus tulee olemaan väistämättä alueilla lisääntyvät vammautumiset ja kuolemat. Uudella sairaalalailla aiheutetaan suuri riski Savonlinnan ja Kemin alueiden väestölle. Lain valmistelu on täysin sote-uudistuksen vastainen. Kemin ja Savonlinnan alueiden väestöllä on yhdenvertainen oikeus elää ja voida hyvin, sekä ongelmatilanteissa saada oikeanlaista apua ja oikeaan aikaan, korostaa Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija Stenberg (sd).

– Lakiesitys toteutuessaan tarkoittaa sitä, että myös Meri-Lapin alueen terveyspalveluiden saavutettavuus ja saatavuus pakenevat sadan kilometrin päähän. Taloudelliset säästöt eivät tule toteutumaan. Terveyspalveluiden keskittämisessä tällä alueella ei ole mitään järkeä. Ehdotettu toiminnallinen malli vaarantaa ihmishenkiä. Yksi päivystävä erikoisalan lääkäri yöaikaan ei takaa millään muotoa sitä, että kiireelliset sairastapaukset pystytään hoitamaan paikallisesti ja nopeasti, sanoo Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Viitala (vas).

Esityksen toteutuessa etäisyys yöaikaisen erikoissairaanhoidon päivystyksen ja raskaan erikoissairaanhoidon piiriin kasvaa. Muutos aiheuttaisi merkittävän riskin potilasturvallisuuteen ja on hyvinvointialueiden perustamiseen johtaneen lainsäädännön perustavoitteiden vastainen. Hallituksen esitysluonnoksessa ohitetaan täysin mm. se, että heikko tiestön kunto korostuu potilaskuljetuksissa varsinkin talviolosuhteissa, toisin kuin lyhyiden etäisyyksien ja tiheästi asutuilla hyvinvointialueilla.

– Tuntuu käsittämättömältä, että sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) on ajamassa lainsäädäntöön lausekkeen, että vain yksi erikoisairaanhoidon lääkäri saa päivystää yöaikaan. Herää kysymys, että miten toimitaan tilanteissa, jossa potilaiden tarve ei kohtaa päivystävän lääkärin erityisosaamista tai jos mahdollisen pandemian aikana olisi tarve useammalle erikoisalan lääkärille. Jokainen ymmärtää mitä siitä seuraa, painottaa Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Tiitinen (sd).

Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan lausunnon mukaan hallituksen esitys ei tuo säästöjä, vaan merkittävän riskin kustannusten noususta esimerkiksi kasvattamalla ensihoidon kustannuksia, koska kuljetukset erikoissairaanhoidon päivystykseen lisääntyvät ja pitenevät. Tämä tarkoittaa investointien, mm. ensihoidon kalustojen, tilojen muutostöiden sekä koneiden ja laitteiden, mahdollistamista lainanottovaltuuksilla Mikkelin keskussairaalaan.

– Toteutuessaan lakiesitys heikentää merkittävästi myös teollisuuden toimintaedellytyksiä sekä romahduttaa aluetalouden Savonlinnassa. Jos perheiden toisen osapuolen työpaikka vaarantuu sairaalassa, niin se muodostaa riskin teollisuuden työvoiman saatavuudelle, toteaa Savonlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Terho Kaskinen (kesk).

Kantelijoiden käsityksen mukaan lakiehdotus johtaa hoitoalan koulutuksen loppumiseen sekä Savonlinnassa että Kemissä. Alueilla on valtakunnan tasolla merkittävä määrä terveys- ja hoitoalan opiskelijoita. Opiskelun edellytyksenä ovat riittävät ja laadukkaat harjoittelumahdollisuudet ympärivuorokautista päivystystä tarjoavassa sairaalassa. Esimerkiksi Savonlinnan kampuksella sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla opiskelee tällä hetkellä noin 850 AMK- ja 230 YAMK -opiskelijaa. Sairaanhoitajaopiskelijoita heistä on 218.

Savonlinnan ja Kemin kaupunginhallitusten mukaan sosiaali- ja terveysministeriön on valmistelemassaan lakiehdotuksessa arvioitava uudelleen alueiden sairaaloiden palvelutasoa koskevat johtopäätökset tai perusteltava esityksensä siten, että esityksen tavoitteet ja johtopäätökset vastaavat toisiaan.

Linkki Savonlinnan kaupunginhallituksen päätökseen kantelusta

https://savonlinna.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024527-4

Linkki Kemin kaupunginhallituksen päätökseen kantelusta

https://kemi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024568-7

Lisätietoja antavat:

Terho Kaskinen, Savonlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
044 747 5200
ext-terho.kaskinen@savonlinna.fi

Reijo Viitala, Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
040 631 8183
reijo.viitala@kemi.fi

Eija Stenberg, Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja
040 546 6852
ext-eija.stenberg@savonlinna.fi

Pekka Tiitinen, Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
040 585 1805
pekka.tiitinen@kemi.fi

Janne Laine, Savonlinnan kaupunginjohtaja
044 417 4001
janne.laine@savonlinna.fi

Matti Ruotsalainen, Kemin kaupunginjohtaja
016 259 200
matti.ruotsalainen@kemi.fi