Savonlinna loistaa marraskuussa: valotaide ja elämykset valaisevat syksyn pimeyttä
perjantaina 25. syyskuuta 2026Savonlinnalaiset toimijat rakentavat tänä syksynä uutta valotapahtumaa osana Kulttuurin unelmavuotta. Savonlinna loistaa -kokonaisuus tuo elämyksiä ja kohtaamisia vuoden pimeimpään aikaan kokoamalla yhteen valotaidetta, valaistuja kulttuurikohteita sekä monipuolista ohjelmaa marras-joulukuun aikana.
Valon kausi alkaa jo lokakuun lopulla Sakke ry:n järjestämästä Kauhujen saaresta. Marraskuun puolivälissä valot syttyvät eri puolilla Savonlinnaa Valon sillat -teemaviikonlopun myötä 13.–15.11., ja kokonaisuus jatkuu kohti joulun avausta, jolloin kaupungin jouluvalot syttyvät loistamaan.
Valon sillat -viikonloppuna 13.–15. marraskuuta kaupunkilaiset ja matkailijat voivat kokea valotaidetta, valaistuja kulttuurikohteita sekä uudenlaisia tapoja nähdä Savonlinna pimeän aikaan. Esillä on osallistavaa valotaidetta, projisointeja sekä elämyksiä vesiltä ja luonnonympäristöistä käsin. Valoa tuodaan muun muassa Olavinlinnan ympäristöön, Riihisaareen sekä muihin merkittäviin kohteisiin Savonlinnassa.
Monipuolinen joukko sisältöjen toteuttajina
Tapahtumakokonaisuus syntyy laajassa yhteistyössä kaupungin, yritysten, Kulttuurin unelmavuosi 2026 -hankkeen, Riihisaaren, Olavinlinnan sekä Sakke ry:n kesken. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa Savonlinnan ympärivuotista tapahtumatarjontaa ja matkailuvetovoimaa sekä tarjota paikallisille uudenlaisia elämyksiä ja kohtaamispaikkoja.
Tapahtumakokonaisuuden sisältöjä ovat toteuttamassa muun muassa:
- Kulttuurin unelmavuosi 2026 –hanke: Kulttuurihanat, Valora tapahtumatekniikka VV, Keiku ry, valokuvaaja Toni Härkänen ja Versus Circus
- Savonlinna-Risteilyt
- Retretti
- Marko Häkkinen
- Savonlinnan kaupunki / Kulttuurin unelmavuosi
- Kansallismuseo / Olavinlinna
- Riihisaari – Savonlinnan museo
– Kaupungin strategisena tavoitteena on kehittää Savonlinnan ympärivuotista matkailua ja elinvoimaa vahvistamalla syys- ja talvikauden tapahtumatarjontaa. On hienoa, että saamme pilotoitua yhden sateenvarjon alle kootun kokonaisuuden, jota voidaan mahdollisesti jatkojalostaa tulevaisuudessa. Tapahtuma osoittaa, kuinka paljon laadukasta sisältöä ja osaamista alueeltamme löytyy, kun toimijat yhdistävät voimansa, sanoo tapahtumapäällikkö Marita Kajander.
Kokonaisuuden valmistelu jatkuu syksyn aikana, ja ohjelma täydentyy vielä uusilla sisällöillä.
– Muutakin ”valoisaa” on suunnitteilla, vinkkaa Sakke ry:n projektipäällikkö Mirja Holappa.
Savonlinna loistaa muodostaa samalla uudenlaisen valon vuodenajan Savonlinnaan. Syksyn hämärästä edetään valotaiteen kautta kohti joulun ajan tunnelmaa ja kaupungin jouluvalojen syttymistä.
Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin syksyn aikana. Savonlinna loistaa -kokonaisuuden tapahtumat löytyvät jatkossa tapahtumakalenterista tunnisteella Savonlinna loistaa.
Lisätietoja:
Meeri Larinen
Viestintäsuunnittelija, Savonlinnan kaupunki
meeri.larinen@savonlinna.fi
050 408 0959
Valon sillat –viikonlopun 13.-15.11.2026 osalta:
Mirja Holappa
projektipäällikkö, Sakke ry
041 312 0881