Savonlinna täyttää 386 vuotta – syntymäpäivää juhlitaan Pyhän Olavin päivänä 29.7.
keskiviikkona 23. heinäkuuta 2025Koko perheen juhlapäivänä kaupunki on jälleen täynnä monipuolista ohjelmaa aamusta iltamyöhään. Ohjelmaa on nähtävänä ja koettavana eri puolilla kaupunkikeskustaa.
Juhlapäivä avataan perinteisesti Ravintola Waahdon terassilla klo 10. Päivän avaa Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuukka Suomalainen. Ohjelmassa on myös Pyhän Olavin puhe. Musiikista vastaa pianisti Jukka Nykänen, laulajavieraana on mezzosopraano Irina Nuutinen ja juontajana toimii Roman Schatz.
Helsingin Savonlinna-seura julkistaa ansioituneen savonlinnalaisen eli Mustan Pässin. Arvonimi myönnetään siihen liittyvine riipuksineen hyvämaineiselle ja menestyksekkäästi Savonlinnaa tunnetuksi tehneelle henkilölle. Mustasta Pässistä päättää Helsingin Savonlinna-seura yhdessä paikallismedioiden, Savonmaa, Itä-Savo ja Puruvesi -lehtien sekä Ylen kanssa.
Savonlinnan kaupunki jakaa Savonlinna-mitalit, jotka myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Savonlinnan kaupungin hyväksi. Savonlinna-mitaleita on jaettu jo vuodesta 1975 lähtien. Myöntämisestä päättää kaupunginhallitus.
Olavinlinna täyttää tänä vuonna 550 vuotta. Pyhän Olavin päivänä linnaan on maksuton sisäänpääsy, kongressisalissa on historiaklinikka, opastukset järjestetään suomeksi ja englanniksi sekä linnan yleisöalueilla esiintyy kiertävä trubaduuri. Linnaan mahtuu rajoitettu henkilömäärä ja sisäänkäynti suljetaan klo 16.15.
Riihisaari-Savonlinnan museoon on Pyhän Olavin päivänä maksuton sisäänpääsy. Esillä on näyttelyt, Savonlinnasta rakkaudella, Pyhän Olavin Kilta 100 vuotta, Sota Savossa 1788-190, Saimaan sylissä ja Nukkenäyttely. Museohöyrylaivat ovat avoinna rannassa. Poikkeuksellisesti yleisöopastuksia ei järjestetä. Tervahöyry Mikolla järjestetään maksulliset risteilyt ja lähtöpaikkana on Riihisaaren laituri.
Lapsiperheiden kannattaa suunnistaa Törninpyörän vierasvenesataman alueelle. Siellä voi osallistua Mustan virran tarinoita -sarjakuvatyöpajaan. Tarinoiden Linnankatu -opastuskierrokselle lähdetään Tallisaaresta ja Trio Musirca -kokoperheen katushow on Satamapuistossa. Citroen Jumper – Sirkus Supiaisen sirkusesitys järjestetään kauppatorin lavalla. Lapsiperheille sopivia kohteita ovat tietenkin myös Olavinlinna ja Riihisaari – Savonlinnan museo.
Aikaisempien vuosien tapaan musiikkitapahtumia on runsaasti ja moneen makuun. Niitä järjestävät mm. Savonlinnan Musiikkiakatemia, Savonlinnan seurakunta, Puhallinorkesteri Saimaa ja Esmo. Yhteislaulua on perinteisessä kaupungintalon pihan yhteislaulutilaisuudessa.
Pyhän Olavin päivänä kauppatorin esiintymislavalla alkuillasta esiintyy Hellblazers. Savonlinnalaislähtöinen VTH esiintyy alkuperäisessä kokoonpanossaan, Ville Leinonen, Olli Halonen, Jaakko Räisänen, Janne Leinonen ja Pekka Eronen. Bilejalka varmasti vipattaa myös tori-illan päättävän Archie Cruz Band esiintyessä torin lavalla.
Pyhän Olavin päivän päättää klo 24 alkava komea ilotulitus.
Liikenteen sujuvoittamiseksi paikallisliikenteen vuoroja on lisätty ja maksuja alennettu.
Juhlapäivän koko ohjelma ja paikallisliikenteen aikataulut löytyvät osoitteesta: www.savonlinna.fi/pyha_olavi.
Suurin osa päivän tapahtumista on maksuttomia. Muutokset mahdollisia. Säävaraus.
Pyhän Olavin päivän juhlan järjestävät Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimi ja Aluelehti Savonmaa yhteistyökumppaneineen. Lisätietoja: kulttuurituottaja Elina Kosonen p. 044 417 5444