Savonlinnan kansallisen kaupunkipuiston perustaminen etenee
keskiviikkona 30. huhtikuuta 2025Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen Savonlinnaan eteni useamman vuoden jälkeen, kun ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala allekirjoitti 28.4.2025 ympäristöministeriön päätöksen kaupunkipuiston perustamisesta.
Ympäristöministeriö käsitteli uudelleen kaupunkipuiston perustamista Savonlinnaan, koska vuoden 2021 syksyllä tehdystä perustamispäätöksestä valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi vuoden 2023 alussa. Savonlinnan kaupunki toimitti päivitetyn hakemuksensa keväällä 2023. Ensimmäiset selvitykset kaupunkipuiston perustamiseksi valmistuivat kuitenkin jo vuonna 2018.
Kaupunki on sitoutunut kaupunkipuistoa hakiessaan säilyttämään kaupunkiluontoa, virkistysalueita ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana eheänä kokonaisuutena. Kansallinen kaupunkipuisto edistää erityisesti matkailun kehittämistä Savonlinnan alueella. Kaupunkipuistossa otetaan huomioon myös asukkaille merkitykselliset alueet ja paikat sekä tärkeät ekologiset yhteydet. Kaikkiaan kaupunkipuiston alue käsittää noin 7700 hehtaarin kokoisen alueen, jonka ytimenä on Olavinlinna. Myöhemmin kaupunkipuistolle tehdään tarkempi hoito- ja käyttösuunnitelma, joka laaditaan vuorovaikutuksessa osallisten kanssa. Savonlinnan kansallinen kaupunkipuisto on Suomen yhdestoista kansallinen kaupunkipuisto.
”Kansallinen kaupunkipuisto istuu Savonlinnan järvi- ja kulttuurimaisemaan. Suomen kansallisten kaupunkipuistojen joukossa Savonlinnalla on erityinen rooli verkoston linna- ja norppasaaristokaupunkina. Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen tukee kaupungin arvokkaan luonto- ja kulttuuriperinnön sekä virkistysalueiden turvaamista ja edistää niiden hyödyntämistä esimerkiksi matkailussa”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.
Viimeisin päätös liitteineen on nähtävillä 29.4.2025-5.6.2025 ympäristöministeriössä osoitteessa Aleksanterinkatu 4–10, Helsinki. Päätösaineistoon voi kuitenkin tutustua myös Savonlinnan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa https://www.savonlinna.fi/asukas/kaavoitus/ sekä kaupungintalon (Olavinkatu 27), Punkaharjun (Kauppatie 20) ja Kerimäen (Kerimäentie 6) palvelupisteiden asiakaspäätteillä.
Lisätietoa:
- Ympäristöministeriön tiedote: https://ym.fi/-/suomen-11.-kansallinen-kaupunkipuisto-savonlinnaan
- Savonlinnan kansallisen kaupunkipuiston suunnittelu ja eteneminen: https://www.savonlinna.fi/asukas/kaavoitus/kansallinen-kaupunkipuisto/.
Suomen muut kansalliset kaupunkipuistot: https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/
Lisätietoja antaa Päivi Behm, vt. tekninen johtaja, kaavoituspäällikkö, p. 044 417 4655, paivi.behm@savonlinna.fi