Hyppää sisältöön

Savonlinnan keskustaajaman liikenneverkkosuunnitelma 2040 on valmistunut – esittelytilaisuus 4.2.2021

Savonlinnan keskustaajaman alueen suunnitelma vuoden 2040 liikenneverkolle ja sen kehittämiselle on valmistunut. Kaupunki järjestää kaikille avoimen suunnitelman etäesittelytilaisuuden 4.2.2021 klo 12-14 yhdessä suunnitelmaa tehneen Sweco Infra & Rail Oy:n edustajien kanssa.

Savonlinnan liikenneverkkosuunnitelma on kokonaisnäkemys keskustaajaman liikenteen kehitysnäkymistä ja -tarpeista vuoteen 2040 mennessä. Valmistuneen liikenneverkkosuunnitelman avulla arvioidaan esimerkiksi tulevaisuudessa kaupungin liikennesuunnittelua.

Suunnittelussa on hyödynnetty aiemmin laadittuja selvityksiä ja suunnitelmia sekä huomioitu tiedossa olevat tarpeet liikenneverkolle ja -suunnittelulle. Suunnitelma pohjautuu teknisen lautakunnan hyväksymiin tavoitteisiin. Liikenneverkkosuunnitelman laatimisesta on vastannut Savonlinnan kaupungin ohjauksessa Sweco Infra & Rail Oy.

Liikenneverkkosuunnitelma on ensisijaisesti laadittu tukemaan keskustaajaman strategisen yleiskaavan valmistelua ja sen kehittämissuosituksia sekä kaavamerkintöjä.

– Tavoitteena on kehittää liikenteen sujuvuutta, saavutettavuutta ja turvallisuutta eri liikennemuodoille. Liikenneverkkosuunnitelma pitää sisällään erilliset suunnitelmat kävelylle, pyöräilylle, joukkoliikenteelle, henkilöautoliikenteelle ja pysäköinnille, kertoo kaavoituspäällikkö Päivi Behm.

Suunnitelman esittelytilaisuus

Selvityksen esittelytilaisuus järjestetään Microsoft Teamsin välityksellä 4.2.2021 klo 12–14. Tilaisuudessa suunnitelmaa esittelevät kaupungin ja Swecon edustajat. Tilaisuuden aikana kysymyksiä voi esittää Teamsin kommentointikentässä.

Osallistumislinkki tilaisuuteen löytyy osoitteesta www.savonlinna.fi/yleisotilaisuus