Hyppää sisältöön

Savonlinnan kouluissa puututaan kiusaamiseen

Julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua koskien Savonlinnan Taidelukion opiskelijoiden kokemaa häirintää ja kiusaamista. Myös koulukiusaaminen on noussut puheenaiheeksi. Kouluissa esiin tulleisiin kiusaamistapauksiin puututaan välittömästi ja työtä kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi tehdään jatkuvasti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Vapaa-ajalla tapahtunut häirintä on vanhempien, huoltajien ja virkavallan vastuulla.

– Tuomitsemme kaikenlaisen kiusaamisen ja häirinnän. Taidelukiolaisten kokemaan häirintään on puututtu verkostotapaamisessa, jossa sovittiin erilaisista toimenpiteistä lukion, keskusta-alueen koulujen, Samiedun, nuorisotyön, etsivän nuorisotyön, poliisin ja ankkuritiimin, koulupsykologin sekä kuraattoreiden kanssa. Eri toimijat jalkautuvat lähialueelle, puuttuvat ja seuraavat tilannetta kukin tahoillaan tehostetummin, kertoo sivistystoimenjohtaja Mikko Ripatti.

Kaikissa kouluissa kiusaamista käsitellään yhteisissä päivänavauksissa ja luokanvalvojan, ryhmänohjaajan tai luokanopettajan tunneilla. Kouluissa on myös käytössä KAMU-toimintamalli (kaikki mukaan). Kiusaamiseen liittyvä aineisto ja toimintamalli on yleisesti nähtävillä seudullisessa opetussuunnitelmassa.

Apua ennalta ehkäisevään toimintaan on saatu lisäämällä kuraattoreita oppilashuoltoon ja vahvistamalla harrastamisen mallia, jonka tarkoituksena on tavoittaa harrastamattomia nuoria. Suurimpiin kouluihin ja Samieduun on saatu palkattua uuden EU-hankkeen avulla koulunuorisotyöntekijöitä.

Kiusaamiskokemuksia selvitetään kouluissa vuosittain tehtävin kyselyin sekä määräajoin THL:n kouluterveyskyselyssä. Opetushallituksen määräysten mukainen uusi Kasvatuskeskusteluja, jälki-istuntoja sekä kurinpidollisia toimia koskeva suunnitelma on kouluissa valmisteilla osana lukuvuosisuunnitelmaa.

Viime keväänä julkaistun kouluterveyskysely 2021 mukaan kiusaamista esiintyi Savonlinnan peruskouluissa ja lukioissa vähemmän kuin valtakunnassa keskimäärin. Oppilaita, jotka eivät kokeneet kiusaamista lukukauden aikana lainkaan oli Savonlinnan alaluokilla 75,4 %, kun valtakunnallisesti heitä oli 64,3 %. Yläluokilla oppilaita, jotka eivät olleet kokeneet lukukauden aikana lainkaan kiusaamista, oli Savonlinnassa 79 %, kun valtakunnallisesti heitä oli 75,2 %. Lukiolaisten kyselyssä 93,9 % ei ollut kokenut lukukauden aikana lainkaan kiusaamista, kun valtakunnallinen keskiarvo oli 91,6 %.

– Kaikenlaiseen kiusaamiseen ja häirintään on puututtava jämäkästi. Tämä edellyttää myös pitkäjänteistä työtä niin henkilökunnalta, viranomaisilta kuin kodeiltakin. Korona-aika on jossain määrin lisännyt polarisaatiota Savonlinnan nuorissa ikäluokissa. Kaupungissa on lapsia, nuoria ja perheitä, jotka tarvitsevat yhä mittavampaa tukea. Valtaosalla lapsista ja nuorista asiat ovat kuitenkin verraten hyvin, kertoo Ripatti.