Savonlinnan muistelulaukut – vuodet vierivät, muistot yhdistävät
keskiviikkona 16. huhtikuuta 2025Savonlinnan kaupunginkirjastossa alkuvuoden aikana toteutetussa, Itä-Suomen aluehallintovirastolta avustusta saaneessa hankkeessa koottiin lainattavat muistelulaukut viidestä eri teemasta. Teemoiksi valikoituivat koulunkäynti, kädentaidot, lelut ja leikkiminen, makumuistot sekä tiedonvälitys ja ajanviete.
Muistelulaukkujen esineiden ja valokuvien avulla voidaan verestää muistoja ikäihmisten kanssa tai viedä konkreettisia esimerkkejä varhaiskasvatukseen tai koululuokille menneiden vuosikymmenten tavoista ja tavaroista. Laukut sisältävät muistoja neljältä eri vuosikymmeneltä, 1950–1980-luvuilta ja niihin on pyritty saamaan mukaan myös Savonlinnan seutuun liittyviä muistoja.
Muistelulaukut sisältävät vanhoja esineitä, kirjoja, lehtiä ja valokuvia. Esineistöä hankittiin kirpputoreilta sekä saatiin lahjoituksina yksityishenkilöiltä. Valokuvia laukkuihin on saatu Riihisaari – Savonlinnan museon kokoelmista, yksityisistä valokuvakokoelmista sekä Finna.fi -hakupalvelun kautta eri toimijoiden kokoelmista. Kaikista laukuista löytyy lisäksi lyhyesti taustatietoja kustakin aiheesta ja laukun esineistöstä. Laukuissa on mukana myös muisteluvihot omien muistojen kirjaamista varten.
Muistelulaukut ovat osa Savonlinnan kaupunginkirjaston aineistokokoelmaa ja niitä lainataan vain yhteisöille, kuten palvelutaloille, yhdistyksille ja koululuokille. Laukut tulevat lainattaviksi toukokuun aikana. Lainaus ja palautus tapahtuvat pääkirjasto Joelin asiakaspalvelussa ja laina-aika on kaksi viikkoa. Erikseen sovittaessa laukkuja voi lainata myös muista Savonlinnan kaupunginkirjaston toimipisteistä.
Muistelulaukut ovat nähtävillä Pääkirjasto Joelin Miitti-tilassa perjantaina 25.4. klo 12–14 välisenä aikana. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tuolloin tervetulleita tutustumaan laukkuihin ja niiden sisältöihin.
Lisätietoja antavat:
Anni Rautsiala, hanketyöntekijä, p. 050 408 9444, anni.rautsiala@savonlinna.fi
Sanna Kukkonen, informaatikko, p. 044 417 4420, sanna.kukkonen@savonlinna.fi