Hyppää sisältöön

Savonlinnan syntymäpäivää juhlitaan Pyhän Olavin päivänä 29.7.

Koko perheen juhlassa 381 vuotta täyttävä Savonlinna on täynnä monipuolista ohjelmaa aamupäivästä iltaan. Ohjelmaa on nähtävillä ja koettavana eri puolilla kaupunkikeskustaa. Yleistä liputusta Pyhän Olavin päivänä suositellaan entiseen tapaan.

Erilaista ohjelmaa ja tekemistä on poikkeuksellisesta keväästä ja kesästä huolimatta pystytty järjestämään runsaasti. Pyhän Olavin päivää juhlitaan koronaohjeistukset huomioiden kaupunkikeskustassa aikaisempaa laajemmalla alueella ja pienemmissä tapahtumissa. Rajoitusten johdosta ja ihmisten terveyden suojelemiseksi Kauppatorin isoa toritapahtumaa ja ilotulitusta ei tänä vuonna järjestetä. Myös juhlayleisöä pyydetään huomioimaan viranomaisten ohjeet, kuten turvaetäisyydet ja hygieniaohjeet.

Juhlapäivä avataan perinteisesti Ravintola Waahdon terassilla klo 10. Päivän avaa Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Torikka. Päivän avauksessa esiintyy mm. Savonlinna-kvartetti.

Savonlinnan kaupunki jakaa Savonlinna-mitalin/-mitalit, joka myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Savonlinnan kaupungin hyväksi. Savonlinna-mitaleita on jaettu jo vuodesta 1975 lähtien. Sen myöntämisestä päättää kerran vuodessa kaupunginhallitus.

Helsingin Savonlinna –seura julkistaa ansioituneen savonlinnalaisen eli Mustan Pässin. Arvonimi myönnetään siihen liittyvine riipuksineen hyvämaineiselle ja menestyksekkäästi Savonlinnaa tunnetuksi tehneelle henkilölle. Mustasta Pässistä päättää Helsingin Savonlinna –seura yhdessä paikallismedioiden, Savonmaa-lehden, Itä-Savo –lehden, Puruvesi-lehden ja Ylen kanssa.

Musiikkia kuullaan juhlapäivänä monen esiintyjän toimesta. Ulkoilmassa musiikista voi nauttia Puhallinorkesteri Saimaan kolmessa konsertissa Pikku Kakkosen leikkipuistossa, Lettukahvila Kalliolinnan läheisyydessä ja Kauppatorin/torisillan läheisyydessä. Kesäistä terassimusiikkia kuullaan Katja Inkalan sekä Mimosa ja Melissa Korhosen esittämänä kuudella eri terassilla. Illan pääesiintyjä Welmu esiintyy kahdesti äskettäin Savonlinnaan paluun tehneen höyrylaiva Saariston kannella matkustajasatamassa.

Maailman viimeinen puurunkoinen höyrylotja, 106-vuotias museolaiva Mikko, risteilee Pyhän Olavin päivänä bluestunnelmissa, esiintyjänään Ismo Haavisto One Man Band.

Pyhän Olavin päivän juhlijoilla on mahdollisuus osallistua yhteisöllisen taideteoksen ”Veden tuomaa” -teoksen valmistamiseen. Teoksessa on kolme osaa: aalto, ajopuu ja pulloposti. Teokset ovat nähtävillä Aleksin aukion ja pääkirjasto Joelin läheisyydessä 29.7.-6.9. Teoksen on ideoinut ja toteuttanut kuvataidekasvattaja Katriina Kaija. Tilaaja on Savonlinnan kulttuuritoimi.

Runsaasta ohjelmasta nostettakoon esille vielä Asukasloikka Savonlinna KultRinki -hankkeen ohjelmatarjonta ja tietysti Pässinpeijaiset ja Linnankadun kaupunkirastit.

Suurin osa päivän tapahtumista on maksuttomia. Muutokset ovat mahdollisia ja ulkoilmatapahtumissa on säävaraus.

Pyhän Olavin päivän juhlan järjestävät Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimi ja Savonmaa-lehti yhteistyökumppaneineen.