Hyppää sisältöön

SAVONLINNAN VESI TIEDOTTAA: Veden laatuhäiriö Schaumanintiellä ja Alttarkivessä

PÄIVITETTY 5.8.2026

Häiriö: Verkostovesi värjäytyy ajoittain kellertäväksi

Häiriöalueella on havaittu talousveden keltaista värjäytymistä, joka johtuu rautasakan liikkeellelähdöstä vesijohtoverkostossa. Häiriön aiheuttajasta ei ole varmuutta, mutta se voi johtua maaperän tärinästä.

Savonlinnan Vesi tekee häiriöalueella verkoston huuhteluja, joiden vaikutukset näkyvät osin vedenlaadun parantumisena, mutta juoksutusvaiheessa veden laatu voi myös hetkellisesti heikentyä. 

Torstaina 2.7. häiriöalueelta otettujen vesinäytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä.  Häiriöalueelta otettiin yhteensä kahdeksan vesinäytettä, joista kuudessa todettiin kohonneita rautapitoisuuksia (220–550 µg/l). Jakeluverkoston alueelta on otettu kattavasti näytteitä viikkojen 28–32 aikana. Häiriöalueen rautapitoisuudet ovat laskeneet.

Jakeluverkoston talousveden laadun tehostettua seurantaa jatketaan, ja tilanteesta tiedotetaan seuraavan kerran viikolla 34 tai aiemmin, mikäli tilanteessa tapahtuu muutoksia.

Jakeluverkostossa tullaan tekemään tehostettuja puhdistustoimia viikoilla 35-36. Asiasta tiedotetaan erikseen.

Havaittujen häiriöiden alue:

Mikäli väripoikkeamia ilmenee karttaan rajatun alueen ulkopuolella, voi poikkeamista ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen savonlinnanvesi@savonlinna.fi.

Jos värihaittaa ilmenee käyttöpaikassasi, pyydämme juoksuttamaan kylmää vettä hanasta niin kauan, kunnes vesi kirkastuu.

Vesi ei ole terveydelle haitallista, mutta värjäytynyttä vettä ei tulisi käyttää talousvetenä sekä pesukoneiden käyttöä tulisi välttää.

Lisätietoja:

Vesihuoltopäällikkö Esa Hinkkanen 044 417 4800, esa.hinkkanen@savonlinna.fi

Terveystarkastaja Mika Merinen 0400 252 867, mika.merinen@savonlinna.fi