Hyppää sisältöön

Savonlinnassa käynnistyy syksyllä Draft-yrittäjyysohjelman pilotti – haku avoinna 30.9. asti

Savonlinnassa pilotoidaan syksyllä 2025 valtakunnallista Draft Program® -yrittäjyysohjelmaa, joka on kasvavaan ja uudella tavalla tehtävään liiketoimintaan tähtäävä ohjelma. Ohjelman tavoitteena on tukea alkuvaiheen liikeideoita tarjoamalla valmennusta ja rahoitusta.

Savonlinnan pilotissa valitut tiimit saavat 1 000 euron suuruisen rahoituksen liikeidean kehittämiseen sekä noin kahden kuukauden mittaisen valmennusjakson, jonka aikana osallistujat työstävät ideaansa asiantuntijoiden ohjauksessa. Valmennuksessa käsitellään muun muassa asiakastarpeiden tunnistamista, tuotteistamista, markkinointia ja liiketoimintasuunnitelman rakentamista. Ohjelma on toiminut menestyksekkäästi Joensuun ja Pohjois-Savon alueella jo useiden vuosien ajan. Savonlinnassa siis päästään hyödyntämään aikaisemmin kehitettyjä valmennusmenetelmiä ja käytäntöjä, sekä laajaa asiantuntijaverkostoa.

Haku Savonlinnan Draft-pilottiin on nyt avoinna, ja hakemusten jättämisen määräaika on 30. syyskuuta 2025. Hakeminen tapahtuu ohjelman verkkosivuilla osoitteessa www.draftprogram.com.

Hakijoilta edellytetään, että tiimissä on vähintään kaksi henkilöä, joista ainakin yksi on Savonlinnan asukas, ammattiopisto Samiedun tai Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin opiskelija, alumni tai henkilöstöä. Yritystoiminta voi olla vielä suunnitteilla eikä Y- tunnusta vaadita, mutta idean tulee olla innovatiivinen ja toteutettavissa. Mikäli yritys perustetaan ohjelman aikana tai sen jälkeen, sen kotipaikan tulee olla Savonlinna. Lisäksi osallistujien tulee sitoutua valmennukseen ja sen aikatauluihin.

Savonlinnan pilottia toteuttavat yhteistyössä Savonlinnan Yrityspalvelut, Savonlinnan Hankekehitys Oy, Itä-Savon Uusyrityskeskus, ammattiopisto Samiedu ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. Toimintaa koordinoi Green Grow Up -hanke, joka on Euroopan Unionin osarahoittama. Pilotin tavoitteena on vahvistaa savonlinnalaista yrittäjyyttä ja tarjota matalan kynnyksen väylä liikeideoiden kokeilemiseen ja kehittämiseen.

Lisätietoja ohjelmasta, hakemisesta ja valintaprosessista löytyy osoitteesta www.draftprogram.com.

Lisätietoja Green Grow Up hankkeesta antaa projektipäällikkö viena.taskinen@savonlinna.fi