Seikkailu-urheilun EM-finaalin starttiin kuukausi – ARWS Endurance Quest Saimaalla urheilijoita 11 maasta
tiistaina 29. heinäkuuta 2025Elokuun viimeisenä viikonloppuna Savonlinnan, Rantasalmen, Sulkavan ja Puumalan alueella kilpailtavan Euroopan mestaruusfinaalin reittisuunnittelu on saatu valmiiksi ja kartat ovat parhaillaan painossa.
Ratamestari Lauri Hollon mukaan EM-finaalin 250 kilometrin reitti tulee tarjoamaan kilpailijoille kauniin kokonaisuuden suomalaista luontoa, jossa joukkueet haastaa monipuolisesti niin Saimaan idylliset aallot, suunnistustaitoa vaativat Etelä-Savon metsät, vauhdikkaat metsäautotiet mutta myös teknisesti vaativat polut.
”Olemme kesän aikana ratamestaritiimin kanssa kiertäneet itse kaikki osuudet, valinneet rastipisteet sekä pyrkineet arvioimaan osuuksien ihanneajat mahdollisimman tarkkaan”, kertoo ratamestari Hollo kesän urakasta samalla muistuttaen, että elokuun lopun sääolosuhteet saattavat olla hyvinkin erilaiset kuin alkukesän koeajojen aikana. ”Pitää muistaa myös se, että seikkailu-urheilukilpailun aikana sääolosuhteet voivat muuttua useaan otteeseen ja sekin haastaa tarkan aikataulun laskemisessa”.
Ratamestari Hollo korostaa, että reitin suunnittelussa on pyritty tasapuolisuuteen; kaikille mukaan tuleville joukkueille olosuhteet tulisi olla tasapuoliset, vaikkakin Hollo myöntää että suomalaisilla joukkueilla taittaa olla pieni etu mm. karttojen kuvaustavan ymmärtämisessä. Kotimaiset joukkueet ovat kuitenkin tottuneet suomalaiseen maastoon ja kartoitustyyliin keskieurooppalaisia paremmin.
GPS seuranta paras työkalu kilpailun seurantaan – lähtöpaikka paljastetaan keskiviikkona 27.8.
Vaikka perinteisesti seikkailu-urheilukilpailussa kaikki reittiin liittyvät yksityiskohdat paljastuvat kilpailijoille tavallisesti joitakin tunteja ennen starttia karttojen jaon yhteydessä, tullaan Endurance Quest Saimaalla tekemään poikkeus ja lähtöpaikka paljastetaan niin kilpailijoille kuin yleisölle jo keskiviikkona 27.8.
Yksityiskohtainen kilpailureitti paljastuu kuitenkin vasta kaksi tuntia ennen lähtöä tapahtuvassa karttojen jaossa. Yleisölle reitti paljastuu tunti ennen lähtöä julkaistavan GPS-seurannan myötä.
Spekulaation lopullisesta reitistä joukkueet pääsevät kuitenkin aloittamaan jo kaksi viikkoa ennen starttia julkaistavan Race Schemen myötä. Kuvan muotoon tehty “scheme” kertoo joukkueille jokaisen osuuden etenemistavan ja pituuden. Schemen avulla joukkueet pystyvät valmistautumaan mm. osuuksilla tarvittavien varusteiden järjestämiseen sekä energiahuollon suunnitteluun.
Kaukaisimmat vieraat Uudesta-Seelannista
Kiinnostus elokuun viimeisenä viikonloppuna Saimaalla kilpailtavaa EM-finaalia, Endurance Quest Saimaata kohtaan on ollut suurta vaikkakin viime vuoden Hollannin ennätyssuuresta osanottajajoukosta jäädäänkin. Lähtöviivalla tullaan näkemään 60 joukkuetta 11 maasta. Kaukaisimmat kilpailijat saapuvat Saimaalle Uudesta-Seelannista asti. Tämän lisäksi mukana on kovia joukkueita Suomen lisäksi mm. Virosta, Ruotsista, Hollannista, Puolasta, Saksasta, Tanskasta, Ranskasta, Espanjasta ja Belgiasta.
”Jäämme määrällisesti viime vuoden ennätysmäärästä mutta laatu korvaa määrän”, kiteyttää ratamestari Hollo ja lupaa kovan kilpailun vuoden 2026 MM-kisojen pääsylipusta.

Jälleen kansainvälistä näkyvyyttä Saimaalle
ARWS Endurance Quest Saimaa kilpailu kuuluu kansainväliseen ARWS Adventure Race World Series sarjaan ja on yksi sarjan 25 maassa järjestettävästä 70 osakilpailusta. Kansainvälisen jäsenyyden myötä Suomessa järjestettävä kilpailu saa laajalti kansainvälistä näkyvyyttä ja tavoittaa useita miljoonia outdoor-lajien harrastajia.
”Suomalainen luontoliikunta ja outdoor-lajien harrastusmahdollisuudet ovat ainutlaatuisen hienot ja onkin mahtavaa että alusta alkaen matkassamme olleet kumppanikunnat eli Savonlinna, Rantasalmi, Sulkava, Puumala ja Juva ovat ymmärtäneet kansainvälisen tapahtuman mahdollisuudet saada uudenlaista kansainvälistä näkyvyyttä alueelle”, kuvaa ratamestari seikkailukilpailun ainutlaatuisia visuaalisia mahdollisuuksista. Kuitenkin Hollo muistuttaa että ARWS sarjalla ei vielä ole lukumäärällisesti yhtä suurta seuraajien määrää kuin reilu viikko sitten uutisoidulla Saimaa Cycle Tourin vieraalla, Global Cycling Networking Simon Richardsonilla. Uskomme kuitenkin tavoittavan miljoonayleisön, tarjoaahan 70 kilpailua viidellä mantereella valtavan verkoston melonnasta, pyöräilystä, polkujuoksusta, avovesiuinnista, suunnistuksesta ja soudusta kiinnostuneita outdoor-ihmisiä.
ARWS johtaja Heidi Muller saapuu Suomeen Uudesta-Seelannista
Vuonna 2002 ensimmäisen kerran järjestetty Endurance Quest on kansainvälisesti arvostettu kilpailu. Tapahtuman asemaa kansainvälisessä ARWS perheessä kuvastaa hyvin se, että kansainvälisen kilpailuorganisaation johtaja, Etelä-Afrikkalainen ja nykyään Uudessa-Seelannissa asuva sarjan toimitusjohtaja Heidi Muller saapuu Suomeen seuraamaan EM-finaalia.
Heidi saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja ehtii olla täällä ainoastaan viikon koska pian EM-finaalin jälkeen hän matkaa jo Kanadaan MM-kilpailuihin. ”Meille järjestäjille on suuri kunnia että hän saapuu Savonlinnaan ottaen huomioon senkin, että jo pelkkä matkustaminen toiselle puolelle maapalloa on kova urakka paljon matkustavalle Mullerille”, Hollo sanoo.
Arvoituksellisesti Hollo paljastaa loppuun Mullerin matkaohjelmasta sen, että perjantaina 29.8. pidämme lehdistötilaisuuden Savonlinnassa. Uskomme että tilaisuudessa Heidi Muller kertoo ensikokemuksiaan Savonlinnasta ja Suomesta, mutta ehkä myös jotain tulevaisuuden suunnitelmia ARWS kilpailuiden osalta.
Vapaaehtoisille löytyy vielä elämyksiä
Suomalaisen urheiluseuratoiminnan tapaan myös Endurance Quest Saimaa on sen reilun 20-vuotisen historian aikana toteutettu aina talkoovoimin, rakkaudesta urheiluun. ”Ilman yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävää monipuolista yhteistyötä emme saisi lajille emmekä Suomelle näkyvyyttä jota nyt saamme”, kiteyttää Hollo kumppanien merkityksen. ”Tietty on selvää, että kaikkea emme kumppaneilta saa, mutta onneksi olemme löytäneet hyviä paikallisia toimijoita joiden kanssa olemme saaneet asioita järkevällä tavalla eteenpäin Etelä-Savon luontomatkailun tunnettuuden kasvattamiseksi. Näitä kumppaneita ovat mm. yhteistyö paikallisen kiipeilyseuran ja suunnistusseuran kanssa sekä Savonlinnan Järvipelastajat, joka on mukana mm. Saimaan aalloilla suoritettavilla osuuksilla varmistamassa turvallisuutta”, Hollo korostaa.
Lisätietoja antavat
Lauri Hollo, p. 044 055 2199, Endurance Quest ratamestari
Harri Hollo, p. 040 7440 900, Endurance Quest järjestelytoimikunnan puheenjohtaja