Hyppää sisältöön

Suomen Tieyhdistys ry suosittelee tiekuntia siirtämään vuosikokouksiaan

Tieyhdistys suosittelee noudattamaan viranomaisten ohjeita ja maalaisjärkeä myös tiekuntien vuosikokousten suhteen eli turhia kokoontumisia on syytä välttää. Kokouksen ajankohtaa koskevista aiemmista päätöksistä on syytä joustaa. Tiekunnan kokous voidaan järjestää etäyhteydellä, jos tiekunnan säännöissä niin määrätään tai tiekunnan kokous on niin päättänyt.

Moni tiekunta on ottanut Tieyhdistykseen yhteyttä ja kysynyt miten pitäisi toimia, kun kassa on tyhjä, mutta tiemaksujen laskuttaminen edellyttäisi tiekunnan kokouksen vahvistamaa maksuunpanoluetteloa.

Tieyhdistys katsoo tässä tilanteessa olevan järkevää lähettää tiemaksulaskut edellisten yksiköiden mukaisesti ja liittää mukaan lyhyt selostus siitä, että on päädytty poikkeukselliseen ratkaisuun. On myös syytä painottaa, että mikäli yksiköt myöhemmin järjestettävässä tiekunnan kokouksessa muuttuvat, tulee tiekunta oma-aloitteisesti oikaisemaan väärin laskutetut maksut. On selvää, että tiekunnan on toimittava myös poikkeusoloissa ja se tarvitsee rahaa toimintaansa.

Uskomme tieosakkaista ymmärtävän tilanteen poikkeuksellisuuden ja sen, että tiekunta tarvitsee rahaa toimintaansa. Perintätoimiin näiden laskujen osalta ei kuitenkaan kannata ryhtyä ennen kuin maksuunpanoluettelo on vahvistettu myöhemmin pidettävässä kokouksessa.

Mikäli tiekunnan kokous ei siedä lykkäämistä esimerkiksi peruskunnostushankkeen vuoksi niin kokousmenettelyt on syytä valita turvallisiksi. Kokous voidaan pitää esimerkiksi ulkona ja osallistujien kanssakäyminen saadaan mahdollisimman vähäiseksi.

– Tieyhdistyksen jäsenkirje

Suomen Tieyhdisty ry