Hyppää sisältöön

Uimahalli Pikku-Saimaan remontissa viivästyminen

Uimahallin purkutyöt ovat edenneet tähän saakka suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti. Ennakkotutkimuksista huolimatta esille on tullut remonttia viivästyttäviä seikkoja.

Seinä- ja lattiarakenteissa on tullut esille laajamittaisia kosteusvaurioita. Sen seurauksena purkutöitä joudutaan tekemään suunniteltua laajempana. Lisäksi rakenteissa on ilmennyt piilossa olevia haitta-aineita, vaikka haitta-ainetutkimukset oli tehty asiaan kuuluvassa laajuudessa ennen purkutöiden aloittamista.

Edellä mainituista yllättävistä seikoista johtuen remontin arvioitu valmistuminen viivästyy kahdella-kolmella kuukaudella. Tiedotamme lisää töiden edetessä.

Uimahalli Pikku-Saimaan remontti alkoi 6.5.2019 ja sen arvioitiin kestävän noin 4 kuukautta. Remontissa uimahallin naisten ja miesten pesuhuonetilat uusitaan.