Hyppää sisältöön

Uusi tapahtumatuki kesälle 2021

Savonlinnan kaupunki on avannut tapahtumatukihaun kesällä 2021 kaupunkia elävöittävien tapahtumien järjestämiseen. Rahallisen tuen lisäksi tarjolla on sparrausapua tapahtumantuotantoon.

Tukea on tarjolla Savonlinnan alueella järjestettäville liikunta-, kulttuuri-, musiikki-, ympäristö- ja lastentapahtumille. Vilkasta tapahtumatarjontaa toivotaan koko kaupungin alueelle Punkaharjua, Kerimäkeä ja Savonrantaa unohtamatta. Tuettavien tapahtumien valinnassa arvostetaan erityisesti tapahtuman matkailullista merkitystä, sisältöä sekä vaikuttavuutta. Tuettava tapahtuma voi olla aiemmin testattu tai aivan uusi konsepti, maksullinen tai ilmainen.

Tuen tarkoitus on houkutella uusia matkailijakohderyhmiä ja auttaa seudun palvelu- ja matkailualan yrityksiä sekä tapahtuma-alan toimijoita selviämään tulevasta sesongista koronan aiheuttamassa pitkittyneessä poikkeustilanteessa mm. Oopperajuhlien esitysten peruunnuttua toistamiseen.

Rahallisen tuen lisäksi lisäksi tapahtumajärjestäjän on mahdollista saada sparrausapua tapahtumantuotantoon. Neuvoja ja sparrausta on tarjolla esim. tapahtuman markkinointiin, sisältöihin, turvallisuusnäkökulmiin, budjetointiin ja resurssointiin. Sparraajana toimii projektipäällikkö Siiri Mc Donagh Savonlinnan Hankekehityksen tapahtumahankkeesta.

Haku on jatkuva ja päättyy 31.7.2021

Tapahtumatukihaku koskee ennen 30.9.2021 järjestettäviä tapahtumia. Tukihakemus on jätettävä 7.6.–31.7.2021. Haku on jatkuva.

Lisätietoa tapahtumatukihausta, toimintaohjeita ja hakulomake