Hyppää sisältöön

Vuoden terveystarkastaja 2025 on Tiina Munck Savonlinnasta

Lapissa Saariselällä vietettiin 21.–22.5.2025 vuosittaisia Ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisia opintopäiviä. Koulutuspäivien järjestäjinä toimivat Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry sekä Ympäristö ja Terveys-lehti.  Ensimmäisen koulutuspäivän iltatilaisuudessa julkistettiin Vuoden terveystarkastajan valinta. Valituksi tuli Itä-Savon ympäristöterveydenhuollossa työskentelevä terveystarkastaja Tiina Munck, jonka aktiivista yhteistyötä sekä edelläkävijyyttä työn kehittämisessä ympäristöterveydenhuollon alalla kiitellään laajasti.

Saariselällä Santa’s Hotel Tunturissa olivat käynnissä Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset opintopäivät 21.–22.5.2025.  Koulutuspäivien järjestäjinä toimivat Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry ja Ympäristö ja Terveys-lehti. Yksi koulutuspäivien kohokohdista on perinteisesti ensimmäisen koulutuspäivän iltatilaisuudessa tapahtuva vuoden terveystarkastajan julkistus. Vuoden terveystarkastajan valinta on tunnustus ansioituneelle terveystarkastajalle, joka on positiivisella tavalla ylpeä ammatistaan ja kehittänyt alan käytäntöjä eteenpäin. Valinta tehtiin nyt 23. kerran ja valituksi tuli terveystarkastaja Tiina Munck, joka on toiminut Itä-Savon alueella terveystarkastajana lähes 30 vuotta.

Tiina Munck on kouluttautunut työn ohessa ensin AMK-insinööriksi ja sen jälkeen YAMK-insinööriksi. Opinnäytetyön aiheena YAMK-opinnoissa oli WSP-malli pienille vesilaitoksille, jota on hyödynnetty myös valtakunnallisesti. Hän perehtyy aina perusteellisesti lakimuutoksiin ja alan uusiin suuntauksiin ja tutkimuksiin, mikä auttaa häntä olemaan ajan tasalla työtehtävissänsä sekä edelläkävijä työn kehittämisessä. Hän on toiminut valvontayksikössään useita vuosia terveystarkastajaharjoittelijoiden työnohjaajana, opinnäytetöiden ohjaajana ja arvioijana. Munck on myös järjestänyt koulutuksia muun muassa oppilaitoksille ja yhteistyötahoille.

Munckilla on rautainen kokemus koko terveydensuojeluvalvonnasta, mutta erityisesti talousvesivalvonnasta. Hän on ollut mukana toteuttamassa useita terveydensuojelun valvontaprojekteja, viimeisimpänä vuonna 2023 Legionella-projektit uimahalleihin ja kylpylöihin sekä sosiaalialan tehostetun palveluasumisen yksiköihin. Tarkastajana hän on empaattinen ja ymmärtäväinen, mutta samaan aikaan jämäkkä. Hän kuuntelee asiakkaita herkällä korvalla ja osaa asettua heidän asemaansa.

Tiina Munck toimii terveydensuojelutiimin vetäjänä, terveysvalvonnan johtajan sijaisena ja alueellisen ympäristöterveydenhuollonjaoston sihteerinä. Munck on ollut aktiivisesti mukana myös Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n toiminnassa, jossa hän on toiminut yli 10 vuotta rahastonhoitajana ja työvaliokunnan jäsenenä.  Hän toimii rahastonhoitajana myös Koulutetut Tekniikan asiantuntijat KT ry:ssä.

Tiina Munck on loistava tiimipelaaja. Hän tekee tiivistä yhteistyötä muiden valvontayksiköiden kanssa ja jakaa tietoa tehokkaasti. Hänellä on laajat yhteistyöverkostot ympäristöterveydenhuollon sektorilla paikallistasolta valtakunnan tasolle saakka ja kaikkeen siltä väliltä. Verkostojansa hän käyttää sekä työyhteisönsä hyväksi että koko alan kehittämiseen. Positiivisella asenteellaan hän levittää hyvää energiaa ympärilleen, mikä innostaa muitakin ylittämään itsensä.

Lisätietoja ja haastattelupyyntöjen välittäminen valitulle:

Päätoimittaja Kaarina Kärnä, Ympäristö ja Terveys-lehti, puh. 050 324 2464,

email: kaarina.karna@ymparistojaterveys.fi

Ympäristöterveyden asiantuntijat ry:n puheenjohtaja Saana Laakkonen, puh. 044 5584508,

email: laakkonen.saana@gmail.com

Ympäristöterveydenhuolto on ympäristöperäisten terveysriskien vähentämiseen, poistamiseen ja ehkäisemiseen tähtäävää toimintaa. Se on osa ennaltaehkäisevää perusterveydenhuoltoa, jossa valvotaan ihmisen terveyteen vaikuttavaa elinympäristöä. Ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvat terveydensuojelun, elintarvikkeiden, tupakkalain ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta sekä eläinlääkäripalvelut.