Hyppää sisältöön

Walkers-auto Norppa aloittaa toimintansa 10.5.2021

Huippusuosittu nuorten liikkuva kohtaamispaikka Walkers-auto saapuu pysyvästi Savonlinnaan. Norpaksi nimetty matkailuauto aloittaa toiminnan 10.5. alkaen kolmena päivänä viikossa. Savonlinnassa toiminnasta vastaa kaupungin vapaa-aikatoimi ja nuorisotyöntekijät.

Kesällä 2020 savonlinnalaisille tutuksi tullut Walkers-auto toiminta saa jatkoa. Savonlinnan kaupungin nuorisotyö hankki oman Walkers-matkailuauton, joka on nimetty Norpaksi. Norppa ja sen myötä turvalliset aikuiset liikkuvat laajasti eripuolilla kaupunkia tarjoten nuorille turvallisia kohtaamisia aikuisten kanssa juuri siellä, missä nuoret aikaansa viettävät.

– Viime kesänä, jolloin Walkers-auto oli meillä lainassa, kertyi yli 1300 kohtaamista nuorten kanssa 57 toimintakerran aikana. Hienoa että saimme nyt oman auton, kertoo nuoriso-ohjaaja Samuli Tuikkanen.

Walkers-toiminta on ammatillisesti ohjattua ja tarkoitettu kaikille alle 18-vuotiaille nuorille. Walkers-toiminnassa toimitaan matalan kynnyksen periaatteella, ja aikuiset kohtaavat nuoria hyvällä ja reilulla asenteella.

Koulutettujen ammattilaisten rinnalla toiminnassa on aina mukana vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset voivat olla eri ikäisiä, monenlaisten ammattikuntien ja elämäntilanteiden edustajia. He ovat omasta nuoruudestaan selvinneitä “nuoruuden veteraaneja”: ihmisiä, jotka ovat jo selvinneet omasta nuoruudestaan, mutta muistavat vielä millaista se oli.

Vapaaehtoiset työskentelevät nuorisotoimen ammattilaisten rinnalla. Heidän tärkein tehtävänsä on olla nuorille läsnäolevia ja turvallisia aikuisia. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kahvittelua ja kuulumisten kysymistä – hyvin arkisia asioita.

– Koulutamme ensimmäisen joukon vapaaehtoisia toukokuun aikana, mutta tarvetta vapaaehtoisille on myös jatkossa. Kaikkien vapaaehtoistyöstä kiinnostuneiden aikuisten kannattaakin olla matalalla kynnyksellä yhteydessä meihin nuorisotyössä, kertoo Tuikkanen.

Kuvassa Norpan edustalla kaupungin nuoriso-ohjaaja Janna Uskali, etsivä nuorisotyöntekijä Eeva Karjalainen, nuoriso-ohjaaja Samuli Tuikkanen, nuoriso-ohjaaja Kia Lämsä, nuoriso-ohjaaja Inka Mustasilta ja etsivä nuorisotyöntekijä Sariia Linnamurto