Ajankohtaiset

Saimaan matkailufoorumi katsoo koronan jälkeiseen tulevaisuuteen

Tiistaina 6. huhtikuuta 2021

Vuosittainen Saimaan matkailufoorumi Savonlinna järjestetään tänä vuonna huhti-toukokuussa sarjana webinaareja. Perinteinen foorumi on koonnut Savonlinnan ja Saimaan alueen yrittäjiä ja matkailun kehittäjiä yhteen runsain joukoin.

Tänä vuonna teemoina ovat erityisesti Saimaan matkailun mahdollisuudet terveysturvallisena kohteena hyödyntää avautuvia Keski-Euroopan markkinoita. Monet Saimaan ja Savonlinnan alueen toimenpiteet ja kehittämishankkeet tähtäävät luontomatkailutarjonnan laajentamiseen ja esittelemiseen kansainvälisissä jakelukanavissa. Saimaan alueen saaminen Unescon maailmanperintökohteiden kansalliselle aielistalle luonnonperintökohteena ja Saimaan Geoparkin odotettu hyväksymispäätös Unescolta merkitsevät alueen kansainvälisen matkailuprofiilin nostoa.

Uutena avauksena matkailufoorumissa kuullaan media-alan toimijoiden näkemyksiä siitä, kuinka Saimaa voisi toimia paikkana ja kohteena mediatuotannoille ja kehittää näkyvyyttään erilaisissa mediakanavissa. Näkemyksiään avaavat YLEn luovien sisältöjen tuottaja Ville Vilén sekä tuottajan näkökulmasta Sorjonen-sarjan tuottaja Miikko Oikkonen. Tulevaisuuteen johdattelee Elina Hiltunen, joka on megatrendien, kuluttamisen ja ostokäyttäytymisen huippuasiantuntija. Kansainvälistymisnäköaloja availevat Visit Finlandin asiantuntijat. Tuoretta näkökulmaa tuotteistamiseen sparraa Retkipaikan toimitusjohtaja Antti Huttunen. Kulttuuri- ja maailmanperintöasioista toukokuussa alustaa joukko huippuasiantuntijoita Suomesta.

Savonlinnan superkesä 2020 osoitti, että kotimaanmatkailu antaa matkakohteille mahdollisuuksia vaikeissakin olosuhteissa. Yhdessä webinaarissa kuullaan Savonlinna Live -kesäkokemuksia ja vinkkejä yrityksille terveysturvallisen ja elämyksellisen tuotetarjonnan luomiseksi.

Webinaarisarja:

  • 7.4. Kutsu tulevaisuus kylään – matkailun tulevaisuustarkastelua
  • 14.4. Matkailun tiekartta ja kansainvälistymisen portaat
  • 21.4. Elämykselliset luontomatkailutuotteet Saimaalla
  • 28.4. Mediatuotantoja Saimaalle
  • 5.5. Turvallinen ja tapahtumarikas kesä Savonlinnassa
  • 12.5. Saimaan luonnon ja kulttuuriperintö kansainvälisesti tunnetuksi

Saimaan matkailufoorumi 2021 Savonlinna -ohjelma ja ilmoittautumislinkit löytyvät osoitteesta https://elinkeinopalvelut.fi/matkailu/matkailufoorumi-2021/

Samasta osoitteesta löytyvät myöhemmin linkit webinaaritallenteisiin.