Erik Bruunin oopperajuhlajulisteita Riihisaaren kesään
maanantaina 30. toukokuuta 2022Erik ja Martti -näyttely avaa merkittävän palan suomalaista julistetaidetta ja täydentää Savonlinnan museon kesänäyttelykokonaisuuden Riihisaaressa, Olavinlinnan kansallismaisemassa.
Koko Olavinlinnan kansallismaisema palaa jälleen tulevana kesänä oopperatunnelmiin, kun linnan kupeessa sijaitsevassa Savonlinnan museossa Riihisaaressa avautuu kattava näyttely oopperajuhlajulistetaidetta. Näyttely esittelee kattavasti Erik Bruunin Savonlinnan Oopperajuhlille tekemää julistetaidetta.
Maamme kansainvälisesti tunnetuimman graafisen suunnittelijan Erik Bruunin (s. 1926) ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistyö alkoi vuonna 1977 Oopperajuhlien silloisen taiteellisen johtajan, oopperalaulaja Martti Talvelan (1935–1989) aloitteesta. Yhteistyö jatkui vielä pitkään Talvelan johtajakauden päätyttyä, aina 2000-luvun alkuvuosiin asti. Yli kaksi vuosikymmentä kestäneen yhteistyökauden aikana Bruun toteutti Oopperajuhlille ikonisia julisteita, logoja, konserttiohjelmia ja juhlakirjoja.
Näyttely avaa tärkeän palan suomalaista julistetaidetta merkittävän suunnittelijan ja festivaalin kautta. Näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinnan Oopperajuhlat ja Bruun Design.
Muut tällä kesäkaudella Riihisaaressa esillä olevat näyttelyt ovat Savonlinna-kuvia vuosikymmenten takaa esittelevä Salattu Seitsonen – Urpo Seitsosen valokuvia Savonlinnasta sekä Savonlinnan ja Japanin yllättävää yhteistä historiaa avaava Laxman nousevan auringon maassa.
ERIK JA MARTTI – Erik Bruunin Oopperajuhlajulisteita vuodesta 1977, Riihisaari – Savonlinnan museo 10.6.–11.09.2022.