Etelä-Savon aluehallitus lähetti säästöt ehdollisena aluevaltuustolle – sairaalamuutokset ja henkilöstömitoitus hyväksytään vain, jos lait etenevät
maanantaina 30. syyskuuta 2024Kahden äänestyksen jälkeen Etelä-Savon aluehallitus hyväksyi omalta osaltaan talouden tasapainottamisen uudet sopeutustoimet ja niihin liittyneiden yt-neuvotteluiden tuloksen. Sairaalamuutokset ja henkilöstömitoituksesta riippuvat säästöpäätökset on tehty ehdollisina muodossa ”mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään”.
Aluevaltuusto asetti kesäkuussa kaikkiaan 39 miljoonan euron säästötavoitteet vuosille 2025 ja 2026. Yt-neuvottelujen tuottamien säästöjen osuus sopeutuksesta on noin 7,2 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan yt-neuvottelujen ohella oli valmisteilla hyvinvointialueen talouden sopeutusohjelma. Molemmissa otetaan huomioon ehdollisena jo mahdolliset lakien muutokset muun muassa sairaalaverkkoon, vanhuspalveluiden henkilöstömitoitukseen ja perusterveydenhuollon hoitotakuuseen. Mikäli näitä ei olisi huomioitu, olisi tilalle tullut valmistella korvaavia ehdotuksia.
– Julkisessa keskustelussa näistä asioista on ollut paljon epäselvyyttä. Valtio on jo leikannut ehdotettujen lakien mukaiset rahat pois hyvinvointialueiden ensivuoden rahoituksesta ja siksi meidän on otettava lakimuutokset jo tässä vaiheessa säästöesityksiin. Ratkaisut kuitenkin tehdään eduskunnassa. Me emme ole valtion ehdotuksista ollenkaan samaa mieltä ja pyrimme näihin vielä vaikuttamaan. Jos lait eivät mene eduskunnassa läpi, tarkoittaa se myös hyvinvointialueiden rahoituksen kasvua. Näiden seikkojen vuoksi sairaalamuutoksia ja hoitajamitoitusta koskevat päätökset on tehty ehdollisina, korostaa hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.
Seuraavaksi hallituksen esitykset menevät aluevaltuustolle, joka käsittelee niitä kokouksessaan Pieksämäellä 7.10.2024. Myös aluevaltuuston päätösehdotukset ovat ehdollisia ja sairaalatoiminnan ja hoitajamitoituksen osalta, koska nuokin päätökset riippuvat täysin eduskunnan päätöksistä.
Mittavien toimenpiteiden seurauksena aluevaltuuston asettama 39 miljoonan euron säästötavoite on toteutumassa, mikäli eduskunta tekee hallituksen aikomat lakimuutokset ja aluevaltuusto hyväksyy sopeutusohjelman.
Aluehallituksen keskustelun kuluessa Hannu Karvinen (kesk.) esitti kolmen terveyspalveluja koskevan esityslistan kohdan palauttamista uudelleen valmisteluun. Esitystä kannatti Kirsi Visunen (ps.) ja Tero Juuti (sit.). Esityslistalla kohdat ovat numeroita 1., 2. ja 3. Äänin 6-5 hallitus jatkoi asian käsittelyä.
Tero Juuti(sit.) esitti Sanni Saaren (kesk.), Hannu Karvisen jaKirsi Visusen kannattama, että säästöesitystä ei pidä hyväksyä Savonlinnan sairaalan kohdalta, koska sairaalatyöryhmän työ on vielä kesken. Esitystä perusteltiin myös sillä, että lainsäädäntö asiasta ei ole vielä valmistunut ja sosiaali- ja terveysministeriössä public-private -mallin selvitys on myös Savonlinnan ja Kemin sairaaloiden kohdalta kesken.
Äänin 6-5 asia menee aluevaltuuston käsittelyyn hyvinvointialuejohtajan esityksen mukaisena.
– Hyvinvointialueet ovat joutuneet kansallisesti hyvin vaikeaan tilanteeseen. Joudumme tekemään näitä palveluja heikentävä ratkaisuja ministeriöiden tiukassa ohjauksessa. Alueiden liikkumatila on hyvin pieni. Hallituksen esityslistalla oli 36 esityskohtaa, joista 33 hyväksyttiin yksimielisesti. Muutosesitys olisi tarkoittanut noin 12 miljoonan euron säästöjen katoamista. Ja se olisi merkinnyt, että talousarviota ei olisi saatu plusmerkkiseksi ensi vuodelle, kommentoi äänestystä aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk.).
Juuti, Visunen ja Saari jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.
Lue aiempi tiedote yt-neuvottelujen tuloksesta täältä.
Lue lisää sopeutusohjelmasta täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024239-13
Lisätietoja
Aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen, p. 0400 755 204, lh-heikki.laukkanen@etelasavoha.fi
Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi
Eloisa vetoaa hallitukseen verkkoyhteyksien parantamiseksi
Etelä-Savon aluehallitus hyväksyi kannanoton, jolla vedotaan maan hallitukseen ja viranomaisiin puhelinverkon kattavuuden parantamiseksi maakunnassa. Aluehallitus vaatii välittömiä toimia yhteyksien kohentamiseksi.
Verkkoyhtiöt ovat vaihtaneet Etelä-Savossa aiemman 3G-verkkonsa nopeampiin yhteyksiin. Eloisan asiakkaille toimenpiteet ovat näkyneet monin paikoin verkkoyhteyksien heikentymisenä. Eniten verkkoyhteyksien heikentyminen näkyy Etelä-Savon haja-asutusalueella asuville asiakkaille, joiden joukossa on esimerkiksi paljon kotona asuvia ikäihmisiä sekä tuetusti kotona asuvia Eloisan asiakkaita.
Hyvinvointialueen monet keskeiset palvelut nojaavat asiakkaiden hyvin toimiviin etäyhteyksiin.
– On selvää, että asiakas- ja potilasturvallisuus vaarantuu seuduilla, josta puuttuvat puhelinverkon yhteydet. Lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoista toteutuu jo noin 30 prosenttia etänä, muistuttaa hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.
Lisäksi neuvolat, koulupsykologit, elämäntapaohjaus, osa ikääntyneiden kotihoidon palveluista ja kaikki OmaEloisa-mobiilisovelluksen palvelut tarvitsevat myös toimivat verkkoyhteydet.
Aluehallitus huomauttaa, että verkkoyhtiöiden toimet ovat ristiriidassa kansallisen ”Digitaalisuus sosiaali- ja terveydenhuollon kivijalaksi” -digistrategian kanssa. Ne ovat ristiriidassa myös ikäihmisten mahdollisimman pitkään kotona asumisen periaatteen kanssa. Heikennykset vaarantavat Etelä-Savon harvaan asutun alueen asukkaiden, kausiväestön ja matkailun turvallisuutta. Kausiasukkaat ja matkailijat lähes kolminkertaistavat asukasluvun varsinkin kesäkuukausina.
Aluehallitus ehdottaa verkkoyhteyksiä parantaviksi toimiksi esimerkiksi verkkoyhtiöiden velvoitetta käyttää mastojaan ristiin (usein yhtiöiden antennit samoihin mastoihin) ja mastovälien tihentämisen velvoitetta näillä alueilla. Myös valokuituverkkojen rakentamista tulee vauhdittaa valtion tuilla, jotta tilaa vapautuu puhelinverkoissa, vaatii aluehallitus.
Lue koko kannanotto täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024239
Lisätietoja
Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi
—-
Lue koko aluehallituksen esityslista ja myöhemmin pöytäkirja tästä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024239