Hyppää sisältöön

HUOM! Kerimäen kirjasto on suljettu 2.-3.9.

Kerimäen kirjasto on suljettu maanantaina ja tiistaina 2.-3.9. hyllyjärjestyksen muutostöiden vuoksi. Lainojen eräpäiviä on siirretty, joten sulku ei aiheuta asiakkaille myöhästymismaksuja. Myös lehtisali on suljettu.

Kerimäen ja Punkaharjun lähikirjastoihin ollaan hankkimassa omatoimisen asioinnin mahdollistavaa järjestelmää. Kirjastoissa tehdään erilaisia muutostöitä ennen järjestelmien asennusta. Muutostöiden takia kirjastot joudutaan pitämään ajoittain suljettuna. Kerimäen kirjastossa muutetaan hyllyjärjestystä maanantaina ja tiistaina 2.-3.9. jolloin kirjasto on suljettu. Muutosta valmistellaan jo perjantaina sekä lauantaina, mutta kirjasto on avoinna tavalliseen tapaan. Tavoitteena on tehdä lainaussalista avarampi ja helpompi valvoa valvontakameroiden avulla.

Omatoimikirjastojen rakentamisen vaiheita voi seurata kirjaston nettisivuilla.