Hyppää sisältöön

Museoansiomerkkejä ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä työskentelystä Riihisaaren museon parissa

Vapaaehtoistyön ansiomerkit merkittävästä ja pitkäjänteisestä vapaaehtoistyöstä Savonlinnan museon parissa ja kulttuurin, taiteen ja historiakulttuurin hyväksi on myönnetty Riitta Moisanderille ja Timo Auviselle. Kultainen ansiomerkki 30 vuoden palveluksesta ja ansiokkaasta toimimisesta museoalalla on myönnetty Martti Koposelle.

Kolme henkilöä seisoo hienoissa asuissaan, pitäen kädessään kunniakirja-taulua.
Museoansiomerkkien saajat: Timo Auvinen, Riitta Moisander ja Martti Koponen.

Suomen museoliitto myöntää vuosittain ansiomerkkejä museoiden ja yhteisöjen esityksestä. Museoliiton vapaaehtoistyön ansiomerkki myönnetään merkittävästä tai pitkäjänteisestä vapaaehtoistyöstä liiton jäsenmuseon tai muun yksittäisen museon hyväksi tehdystä työstä. Lisäksi museoliitto myöntää hopeisia ja kultaisia ansiomerkkejä liiton jäsenyhteisöjen työntekijöille tunnustukseksi pitkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta museoalalla. Savonlinnan museon esityksen mukaiset ansiomerkit myönnettiin Riihisaaressa menneellä viikolla.

Riitta Moisander on taiteiden erityisasiantuntija ja rehtori emerita. Hän on työskennellyt taiteisiin liittyen kasvatuksen, taidehistorian ja historiakulttuurin parissa eri oppilaitosmuodoissa. Moisander korostaa taiteen ja kulttuurin merkitystä ihmisen monipuolisessa kasvussa ja identiteetin synnyttämisessä. – Paikantunnetta (genius logi) ei synny ilman historiatietoa. Jos ei ymmärrä mennyttä, ei voi luoda uutta. Taide ja kulttuuri sekä niiden ympäristöt täytyy kokea autenttisesti elävänä. Museot, näyttelyt, historialliset paikat ja rakennukset ovat tämän kokemustiedon lähteitä, toteaa Riitta Moisander.

Timo Auvinen on Pyhän Olavin Kilta ry:n kunniapuheenjohtaja, joka on ollut kiinnostunut historiasta koko ikänsä. – Kiinnostus muuttui liki täysipäiväiseksi harrastukseksi Pyhän Olavin Killan puheenjohtajuuden myötä 2010. Yhteistyö ja tuki historian harrastajien, alueen yhteisöjen ja ihmisten kanssa on ollut mahtavan hyvää. Joskus turhauttaa historiakulttuurin vähäinen arvostus siellä, jossa sitä juuri pitäisi olla. Hallintovirkamiehille, luottamushenkilöille ja koululaisille tulisi pitää vähintään yksi paikallishistoriallinen luento.

Martti Koponen on Riihisaari – Savonlinnan museon arkeologitutkija. Koponen kuuluu museon alueellisen vastuumuseotyön tiimiin, joka vastaa museotoiminnan edistämisestä ja kulttuuriympäristötyöstä Etelä-Savon alueella. Hän on museon pitkäaikainen ja pidetty työntekijä.

– Oli ilo, että saimme luovuttaa museoliiton myöntämät ansiomitalit saajilleen, kertoo Riihisaari – Savonlinnan museon museonjohtaja Nikke Kaartinen. – Riitta ja Timo ovat kultaakin kalliimpia Riihisaaren ystäviä ja yhteistyökumppaneita sekä loistavia esimerkkejä siitä, kuinka merkittävää työtä kulttuurin, taiteen ja historiakulttuurin parissa Savonlinnassa ja seudulla on pitkään tehty. Martti on nähnyt merkittävän jakson Savonlinnan museon toimintaa ja kehittämistyötä, sillä hän on työskennellyt 30 vuotta museossamme, joka täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

Lue lisää Riihisaaresta: Riihisaari – Savonlinnan museo.