Hyppää sisältöön

Nuori Kulttuuri Festivaali rantautuu Savonlinnaan

Nuori Kulttuuri Festivaali 2025 on valtakunnallinen nuorten taidefestivaali, jossa osallisuus on nostettu keskiöön. Nuoret tekevät itse omannäköisen, uuden tapahtuman keväällä 2025 Savonlinnaan yhteistyössä kaupungin nuorisopalveluiden kanssa.

Taidefestivaalin tapahtumatuotanto, nimeltään Nuorten Dynamo, hakee 15–25-vuotiaita nuoria tuottajaryhmään tekemään festivaalia Savonlinnaan. Festivaali järjestetään keväällä 2025 toukokuun 17. päivä. Tapahtuman tekeminen on toiminta-alusta nuorten omien taitojen kehittämiseen sekä säännölliseen ja ohjattuun vapaa-aikaan. Tuottajaryhmä tarjoaa nuorelle myös turvallisen yhteisön, jonka toiminnalla on tavoite.

”Ajatuksenamme on, että nuoret itse päättävät millainen tuleva taidefestivaali on tapahtumana. Ainoastaan festivaalin ajankohta Savonlinnassa on päätetty, mutta esimerkiksi tapahtumapaikka on vielä avoin. Haemme tällä hetkellä tuottajaryhmää, joka ottaa tapahtuman käytännön järjestelyt haltuun. Päävastuun ryhmän ohjaamisesta kantavat Nuorten Dynamo-hankkeen ohjaajat nuorisopalveluiden aikuisten avulla”, kertoo projektipäällikkö Nazia Asif Suomen Nuorisoseurat ry:stä.

”Festivaali voi sisältää useampia taidelajeja ja kaikenlainen osallistuminen tapahtuman tekemiseen on mahdollista. Nuoret voivat tehdä itse sisältöä tai myös esiintyä tapahtumassa festivaalin tuottamisen lisäksi”, lisää Asif.

Ensimmäinen kokoontuminen tapahtuman tiimoilta on maanantaina 4.11. Sääminkitalolla klo 16–18. Ennen toukokuun festivaalia pidetään kaikkiaan 15 tapaamista. ”Kutsumme kaikki kiinnostuneet nuoret mukaan. Ensimmäiseen kokoontumiseen voi tulla avoimin mielin ja fiilistellä sitten, haluaako jatkaa mukana”, sanoo Julius Piironen, Dynamon projektityöntekijä.

”Toiminta on nuorille ilmaista ja mitään erityistä osaamista ei tarvitse olla hankittuna. Riittää, että on aito kiinnostus olla mukana tekemässä festivaalia muille nuorille”, Julius summaa.

Dynamon kautta nuoren on mahdollista löytää mielekästä tekemistä, verkostoja ja uusia ihmissuhteita. Nuorten Dynamo – osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa on uusi ESR + hanke, joka on Euroopan Unionin osarahoittama ja sitä hallinnoi Suomen Nuorisoseurat ry.

Nuorten Dynamon projektipäällikkö Nazia Asif (vas) sekä projektityöntekijät Julius Piironen ja Marika Rämänen kannustavat nuoria savonlinnalaisia mukaan tekemään Nuori Kulttuuri Festivaalia.

Lue lisää:

Nuori Kulttuuri Festivaali 2025 tuo nuoret taiteen harrastajat seitsemään kaupunkiin – Nuori kulttuuri

Nuorten Dynamo – osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa – Nuorten Dynamo – osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa (nuorisoseurat.fi)

Lisätietoja antavat

Nazia Asif, projektipäällikkö, Suomen Nuorisoseurat ry
nazia-asif@nuorisoseurat.fi
044 491 4943

Julius Piironen, projektityöntekijä, Nuorten Dynamo – osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa
julius.piironen@nuorisoseurat.fi
044 493 5373

Outi Ikonen, nuorisotyöntekijä, Savonlinnan kaupunki
outi.ikonen@savonlinna.fi
050 4786 655