Open Stage – Lava on vapaa -illat marraskuussa
torstaina 30. syyskuuta 2021Open Stage – Lava on vapaa -tapahtumaillat järjestetään Savonlinnan Kulttuurikellarissa marraskuussa. Kulttuurin tekijöillä ja esiintyjillä on mahdollisuus tulla esiintymään valmiisiin puitteisiin live-yleisön eteen. Esiintyjäksi voi ilmoittautua 14.11. saakka.
Open Stage – Lava on vapaa -tapahtuman innoittajana on ollut Saimaa -ilmiön järjestämät luovan alan ammattilaisten tapaamiset, joissa on tullut toiveita esiintymistilaisuuksien järjestämisestä. Nyt tapahtuma järjestetään marraskuussa kahtena arki-iltana. Ensimmäinen ilta torstaina 18.11. klo 16.30–21.30 on musiikille ja toinen ilta tiistaina 23.11. klo 16.30–21.30 muulle esittävälle taiteelle.
– Musiikki-illassa voi esiintyä yksin, duona tai vaikka bändin kanssa ja soittaa poppia, rockia, jazzia tai jotain muuta. Muut esittävät taiteet voivat olla esimerkiksi lyhyitä teatteriesityksiä, lavarunoutta tai vaikka standupia. Lava on vapaa kaikille, rohkeasti vain ilmoittautumaan, kehottaa kaupungin kulttuurituottaja Elina Kosonen.
Esiintyjille tarjotaan mahdollisuus tulla esiintymään valmiisiin puitteisiin Kulttuurikellariin. Lavalla on valmiina perusäänentoistojärjestelmä, rummut, kitara- ja bassovahvistimet. Lisäksi käytettävissä on asiantuntijan apu tekniikan kanssa. Kuluista vastaa Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimi, joka tuottaa tapahtuman. Yleisöllä on vapaa pääsy tapahtumiin.
– Tapahtumien ajankohdaksi valittu marraskuu ei ole sattumaa. Tapahtumat on sijoitettu ehkäpä vuoden pimeimpään ja synkimpään ajankohtaan, jotta ne elävöittäisivät, piristäisivät ja siten edistäisivät ihmisten hyvinvointia, kertoo Kosonen.
Ilmoittaudu esiintyjäksi
Esiintyjäksi voi ilmoittautua verkossa täytettävällä lomakkeella, jolle pääsee osoitteesta www.savonlinna.fi/open-stage. Esiintymisajat ovat 30 minuuttia. Mikäli esitys vaatii pidemmän ajan, voi varata kaksi peräkkäistä aikaa. Sama esiintyjä voi esiintyä vain yhden kerran illan aikana.
Esiintyjäksi voi ilmoittautua 14.11. Esiintyjät julkistetaan 16.11.
Savonlinnan kaupunki pidättää oikeuden muuttaa, siirtää tai perua tapahtumat, mikäli alueellinen koronatilanne sitä vaatii.