Hyppää sisältöön

Riihisaaren uutuusnäyttely kertoo näytelmän synnystä

Riihisaaressa Savonlinnan museossa tänään avautuva Ideasta näyttämölle – näin tehtiin Marskin ennustus -näyttely, on Savonlinnan teatterin ja Savonlinnan museon uudenlainen yhteistyön avaus. Nimensä mukaisesti näyttely liittyy suoraan Savonlinnan teatterissa tänään kantaesityksensä saavaan näytelmään. Uusi yhteistyö liittyy myös Savonlinnan Kulttuurin unelmavuoteen.

Nainen pyörittää meikkisivellintä miehen poskea vasten. Edessä valokuva sotilaspukuisesta miehestä.
Maskissa näyttelijä Lauri Kortelainen. Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Kaisa Mielikäinen (Marskin ennustus). Kuva: Anne Kosonen.

Marskin ennustus on elokuva- ja televisio-ohjaaja ja -käsikirjoittaja JP Siilin ensimmäinen näyttämöteos. Se ei ole perinteinen historiallinen elämäkerta, vaan kokonaan uusi näkökulma ja inhimillinen tulkinta miehestä kansallisen ikonin takana. Jännittävä ja koskettava teos yhdistää suurmiehen sisäisen kamppailun ja kansakunnan kohtalon. Ajatuksia herättävä näytelmä on ajankohtainen juuri nyt, kun Mannerheimin kuolemasta on tänä vuonna kulunut 75 vuotta.

Riihisaaren näyttelyssä kerrotaan Marskin ennustus -näytelmän syntyvaiheista mm. puvustus-, lavastus- ja äänisuunnittelun kautta. Lisäksi esitellään lyhyesti marsalkka Mannerheimin elämänvaiheet. Näyttely on esillä Savonlinnan museon näyttelytila Laarissa, jonka varusteluun kuuluu pysyvästi kahdentoista kaiuttimen äänentoistojärjestelmä. Esillepanossa hyödynnetäänkin monipuolisesti videoita ja ääntä, mutta myös perinteisiä teksti- ja kuvatulosteita. Mukana on lisäksi mm. teatterin lavastepienoismalli.

Savonlinnan Teatterin työryhmä on ollut tekemässä Ideasta näyttämölle -näyttelyä. Markkinointi- ja viestintäsihteeri Anne Kosonen kertoo, että näyttelyn kärki-ideana on avata prosessia ja sitä kaikkea, mitä taustalla tapahtuu ennen kuin esitys on valmis. Näytelmän valmistumisen taustalla on suuri määrä eri ammattilaisten monipuolista työtä. ”Eri ammattiryhmät sovittavat prosessissa osaamisensa yhteen ja lopputulos nähdään sitten näyttämöllä, kun kaikki osaset tuodaan paikoilleen. Tämä vaatii työryhmäläisiltä suurta luottamusta toisiinsa”, Anne Kosonen toteaa. ”Tunteiden määrä tällaisessa prosessissa on valtava, ja draamaa on välillä muuallakin kuin näyttämöllä”, naurahtaa Kosonen.

Joukko ihmisiä istuu ja hymyilee kameraan.
Marskin ennustus -näytelmän käsikirjoittanut JP Siili sekä Savonlinnan teatterin työryhmä. Kuva: Anne Kosonen.

Kun näytelmän tekemisestä on haluttu tehdä näyttely, on se vaatinut vielä enemmän prosessin dokumentointia kuin normaalisti. ”Nyt on otettu huomattavasti enemmän valokuvia ja videomateriaalia kuin normaalitilanteessa olisi tehty”, kertoo äänimestari Ari Ärmänen. ”Tiimityö on tärkeässä roolissa. Näyttely avaa taustalla tehdyn työn ja se on ikään kuin ”monen ihmisen yhteinen hikipisaroiden malja”. Äänisuunnittelijan näkökulmasta prosessi alkoi noin vuosi sitten ja aktiivisemmin sitten viime keväällä, kun harjoitukset oli aloitettu ja musiikki oli valmiina.”

”Tämä on ollut museollekin mielenkiitoinen projekti,” kertoo puolestaan Savonlinnan museon näyttelyamanuenssi Anssi Taskinen. ”Yhteistyönäyttelyt ovat aina mukavia, kun niissä pääsee tekemään töitä muiden alojen ammattilaisten kanssa,” huikkaa hän lopuksi, ja suuntaa viimeistelemään pian avautuvan näyttelyn ripustusta.

Ideasta näyttämölle – näin tehtiin Marskin ennustus, 6.11.2026–16.5.2027, Riihisaari – Savonlinnan museo