Hyppää sisältöön

Savonlinna täyttää 382 vuotta – syntymäpäivää juhlitaan Pyhän Olavin päivänä 29.7.

Koko perheen juhlapäivänä kaupunki on jälleen täynnä monipuolista ohjelmaa aamusta iltamyöhään. Ohjelmaa on nähtävänä ja koettavana eri puolilla kaupunkikeskustaa.

Juhlapäivä avataan perinteisesti Ravintola Waahdon terassilla klo 10. Päivän avaa Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine. Ohjelmassa on myös Pyhän Olavin puhe. Musiikista vastaa pianisti Jukka Nykänen ja juontajana toimii tuttuun tapaan Aarno Cronvall.

Savonlinnan kaupunki jakaa Savonlinna-mitalit, jotka myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Savonlinnan kaupungin hyväksi. Savonlinna-mitaleita on jaettu jo vuodesta 1975 lähtien. Myöntämisestä päättää vuosittain kaupunginhallitus. Helsingin Savonlinna –seura julkistaa ansioituneen savonlinnalaisen eli Mustan Pässin. Arvonimi myönnetään siihen liittyvine riipuksineen hyvämaineiselle ja menestyksekkäästi Savonlinnaa tunnetuksi tehneelle henkilölle. Mustasta Pässistä päättää Helsingin Savonlinna-seura yhdessä paikallismedioiden, Savonmaa, Itä-Savo ja Puruvesi -lehtien sekä Ylen kanssa.

Tänä vuonna ohjelmassa on peräti 13 musiikkitapahtumaa. Tarjolla on suomalaisia sävelhelmiä, puhallinmusiikkia, yhteislaulua, syntisiä lauluja, tangoa, kupletteja, tanssimusiikkia, terassimusiikkia, poppia ja rokkia. Lapsiperheiden kannattaa suunnistaa Olavinlinnaan, Riihisaareen, Asukasloikan Pöhinätelttaan, Sonja Elosen ohjaamaan tanssilliseen työpajaan ja Teatteri Mukamaksen ”Hiirulainen ja Suuri seikkailu” -esityksiin. Taitava Me -hanke tarjoaa ohjelmaa nuorille.

Ohjelmaa suunniteltaessa heinäkuun lopun koronarajoituksista ei ollut tietoa, joten perinteinen kauppatorin tapahtuma ja ilotulitus jäävät viime vuoden tapaan pois ohjelmasta.

Liikenteen sujuvoittamiseksi paikallisliikenteen vuoroja on lisätty ja maksuja alennettu. Juhlapäivän koko ohjelma aikatauluineen ja paikallisliikenteen aikataulut löytyvät osoitteesta: www.savonlinna.fi/pyha_olavi.

Suurin osa päivän tapahtumista on maksuttomia. Muutokset mahdollisia. Säävaraus. Juhlayleisöä pyydetään huomioimaan viranomaisten ohjeet, kuten turvaetäisyydet ja hygieniaohjeet.

Pyhän Olavin päivä to 29.7.2021 klo 10.00-22.00

Pyhän Olavin päivän juhlan järjestävät Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimi ja Savonmaa-lehti yhteistyökumppaneineen.

Lisätietoja: kulttuurijohtaja Outi Rantasuo 044 417 4400 outi.rantasuo@savonlinna.fi