Hyppää sisältöön

Savonlinnan kaupungille lahjoitus liittyen kaupungintalon vanhan osan historiaan

Savonlinnalainen sotahistorian tutkija, lisensiaatti Jukka Torvelainen on lahjoittanut Savonlinnan kaupungille Jääkärilipun replikan. Jääkärilippu muistuttaa Savonlinnan realilyseossa opiskelleista nuorista, jotka lähtivät vuosien 1915-1916 aikana sotilaskoulutukseen Saksaan tavoitteenaan vapauttaa Suomen Suuriruhtinaskunta Venäjän keisarikunnasta.

Vuosina 1914-1915 Suomen Suuriruhtinaskunnassa heräsi nuorten ylioppilaiden keskuudessa halu itsenäistyä Venäjän keisarikunnasta. Nuoret ylioppilaat olivat valmiita taistelemaan itsenäisyydestä tarvittaessa jopa asein. Myös Savonlinnassa oli vuoden 1914 lopulla pieni piiri, joka tiesi ylioppilaiden suunnitelmista hankkia sotilaskoulutusta maan rajojen ulkopuolella. Savonlinnasta tulikin merkittävä värväystoiminnan paikka Etelä-Savossa.

14 Savonlinnan realilyseossa opiskellutta nuorta miestä lähti vuosien 1915-1916 aikana Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Matkaan piti lähteä salassa, koska sotilaskoulutus vieraassa valtiossa johti syytteeseen valtiopetoksesta. Tuolloin voimassa olleen lain mukaan tuomiona valtiopetoksesta saattoi olla kuolemantuomio. Sotilaskoulutukseen lähtijät tavoittelivat Suomen itsenäisyyttä Venäjästä, joten he olivat valmiit ottamaan tuon riskin. Nykyisen Savonlinnan alueelta sotilaskoulutukseen lähti yhteensä 26 nuorta miestä.

Saksassa koulutetut muodostivat Jääkäripataljoona 27 (JP27), viralliselta nimeltään Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27, joka toimi Saksan armeijassa vuosina 1915-1918. Suomen itsenäistyttyä 6.12.1917 jääkärit muodostivat päällystön ja alipäällystön rungon Suomen hallituksen armeijalle, joka vapautti Suomen itsenäiseksi tasavallaksi talven ja kevään 1918 aikana.

– Savonlinnan realilyseon rakennus eli nykyinen kaupungintalon vanha osa muistuttaa Jääkäriliikkeen alkuhetkistä. Realilyseossa opiskelleista lähti asukaslukuun suhteutettuna merkittävä määrä nuoria miehiä sotilaskoulutukseen Saksaan, kertoo sotahistorian tutkija, lisensiaatti Jukka Torvelainen. Jääkärilipun sijoittaminen kaupungintalon vanhaan osaan on perusteltua ja kertoo tuleville sukupolville rohkeiden savonlinnalaisten osuudesta Suomen itsenäistymisessä, hän lisää.

Kaupunginjohtaja Janne Laine, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Terho Kaskinen ottivat kiitollisina vastaan Jukka Torvelaisen lahjoittaman Jääkärilipun replikan.