Savonlinnan kaupunki mukana Pyhän Olavin päivässä 29.7.
torstaina 23. heinäkuuta 2026Savonlinnan kaupunki osallistuu Pyhän Olavin päivän tapahtumaan keskiviikkona 29.7. klo 10–15. Kaupungin piste sijaitsee Pikku Kakkosen leikkipuiston läheisyydessä.
Kaupungin pisteellä voi tavata sivistystoimenjohtaja Matias Valoahon, jonka kanssa on mahdollisuus keskustella erityisesti lapsiperheille suunnatuista palveluista, mutta myös muista sivistystoimialaan kuuluvista asioista, kuten perus- ja lukio-opetuksesta sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluista.
Paikalla ovat myös hyvinvointi- ja osallisuussuunnittelija Pinja Rahikainen sekä liikuntaneuvonnan palvelupolku -hankkeen Vili Muhonen.
Kaupungin pisteellä on luvassa myös pientä ohjelmaa perheen pienimmille, sillä lapsiperheille jaetaan pieniä yllätyspalkintoja.
Lisäksi kaupunki kerää kuntalaisten ajatuksia osallistuvan budjetoinnin avulla. Tapahtumassa voi jättää oman ehdotuksensa siitä, mihin Savonlinnan kaupungin tulisi käyttää 5 000 euroa. Kaikki ideat ovat tervetulleita.
Tervetuloa keskustelemaan, vaikuttamaan ja tutustumaan kaupungin palveluihin Pyhän Olavin päivänä!
Lisätietoja: viestinta@savonlinna.fi
Tutustu koko Pyhän Olavin päivän ohjelmaan täällä.
