Hyppää sisältöön

Savonlinnan kaupunki on aloittanut keväisen katujen puhdistuksen

Savonlinnan kaupunki on käynnistänyt keväisen katualueiden puhdistuksen. Työssä poistetaan talven aikana kaduille kertyneitä epäpuhtauksia ja hiekoitussepeliä. Puhdistustyöt ajoitetaan tarkoituksella sateiselle ajankohdalle, jolloin pölyäminen on vähäisempää tai lähes olematonta. Työt aloitetaan ajoratojen puhdistuksella.

Puhdistukset aloitetaan ajoradoista, koska niillä ei tällä hetkellä ole juurikaan lunta tai jäätä. Kun kevät etenee ja sääolosuhteet sen sallivat, siirrytään puhdistamaan myös jakajia sekä jalkakäytäviä.

Kaupunki poistaa hiekoitussepelin pääosin harjaamalla ja vedellä eikä käytä kevätsiivouksessa puhaltimia. Tällä menetelmällä voidaan vähentää merkittävästi katupölyn leviämistä ilmaan.

Kaupunki muistuttaa samalla, että keväisin myös monet kiinteistöt puhdistavat omia pihojaan, pysäköintialueitaan ja kulkuväyliään. Puhaltimien käyttö lisää pölyämistä huomattavasti verrattuna harjaamiseen. Kaupunki toivoo, että kiinteistönhoidosta vastaavat huomioivat tämän kevätsiivouksia tehdessään.

Kaupunkialueella kunnossapitovastuu jakautuu siten, että noin puolet alueista on kiinteistöjen vastuulla. Kaupunki vastaa vain katualueiden puhdistuksesta.

Sepelinäytteitä tutkittavaksi

Savonlinnan kaupunki otti viime viikolla myös näytteitä käyttämästään hiekoitussepelistä useasta varastokohteesta. Näytteenotto tehtiin ennalta laaditun näytteenottosuunnitelman mukaisesti yhteistyössä asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa.

Näytteet kerättiin kolmesta eri sepelivarastosta Savonlinnan alueella. Lisäksi vertailun vuoksi otettiin näyte myös kaupunkialueella muiden kunnossapitäjien käyttämästä hiekoitusmateriaalista. Näytteenoton toteutti Mitta Oy:n laboratorioasiantuntija, ja paikalla oli edustajia kaupungin liikenneväyläyksiköstä, kunnossapidosta, ympäristöviranomaisesta, materiaalintoimittajalta sekä luottamushenkilö.

Savonlinnan käyttämää hiekoitussepeliä on tutkittu aiemmin liukkaudentorjunnan näkökulmasta, ja aiempien tutkimusten perusteella materiaali on täyttänyt sille asetetut vaatimukset. Tässä tutkimuksessa tarkastelua kuitenkin laajennetaan. Nyt analysoidaan tarkemmin sepelin kiviainesta sekä sen sisältämiä mahdollisia kuituja ja muita hienoaineksia. Kerätyt näytteet lähetetään laboratorioon analysoitavaksi.

Katupölyn koostumusta tutkitaan kevään aikana

Kevään aikana Savonlinnassa tehdään myös katupölyn koostumukseen liittyviä mittauksia. Tutkimusten avulla pyritään saamaan tarkempaa tietoa siitä, mistä katupöly muodostuu ja millaiset tekijät siihen vaikuttavat.

Tutkimustuloksia hyödynnetään katujen talvikunnossapidon kehittämisessä sekä katupölyyn liittyvien kysymysten tarkemmassa selvittämisessä. Tavoitteena on varmistaa, että kaupungin käyttämät materiaalit ovat laadukkaita ja soveltuvat hyvin Savonlinnan olosuhteisiin.

Tutkimukset ja mittaukset ovat normaalia kaupungin laadunvalvontaa, ja kustannukset ovat maltillisia käyttötalouden kustannuksia.

Lisätietoja antaa infrapäällikkö Miika Tapaninen, p. 044 4174601, miika.tapaninen@savonlinna.fi