Savonlinnan lyseon lukion uusi IT-linja mahdollistaa yliopistotason opintoja jo lukioaikana
keskiviikkona 4. helmikuuta 2026Savonlinnan lyseon lukiossa on käynnistynyt uusi IT-linja, joka tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden opiskella informaatioteknologian sisältöjä jo lukioaikana. Linja toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Avoimen yliopiston ja Informaatioteknologian tiedekunnan kanssa. Tavoitteena on vahvistaa nuorten teknologiaosaamista sekä tukea alueen tulevaisuuden osaajatarpeita.
IT-linja aloitti toimintansa syksyllä pilottivaiheella ja se on mukana kevään yhteishaussa omana hakukohteenaan.
Yliopistotason opintoja osana lukio-opintoja
IT-linjalla opiskelijat suorittavat sekä lukion opetussuunnitelman mukaisia opintoja että Jyväskylän yliopiston suunnittelemia IT-alan kursseja. Opetus toteutetaan Savonlinnan lyseon lukiossa lähiopetuksena sekä tuettuna verkko-opiskeluna. Opinnot jakautuvat kolmelle lukiovuodelle ja niihin sisältyy myös tutustumiskäyntejä IT-alan yrityksiin.
Opintokokonaisuus sisältää muun muassa ohjelmoinnin ja verkkoteknologioiden perusteita, tietojenkäsittelyn ja ohjelmistotekniikan käsitteitä, HTML- ja CSS-osaamista, loogista päättelyä sekä pienimuotoisia ohjelmointi- ja peliprojekteja. Opiskelijat suorittavat yhteensä 18 opintopistettä Jyväskylän yliopiston IT-opintoja.
Mahdollisuus jatkaa opintoja Jyväskylän yliopistossa
IT-linjalla suoritetut yliopistotason opinnot voivat avata opiskelijoille mahdollisuuden hakea Jyväskylän yliopiston IT-alan tutkinto-opiskelijaksi ilman valintakoetta avoimen yliopiston väylän kautta. Mahdollisuus koskee sekä tietojenkäsittelytieteen (FM) että tieto- ja ohjelmistotekniikan (DI) jatko-opintoja.
DI-opintoihin hakeutuvalta edellytetään lisäksi pitkän matematiikan opintoja sekä osallistumista pitkän matematiikan ylioppilaskokeeseen.
Hakeminen IT-linjalle
IT-linja on mukana kevään 2026 yhteishaussa omana hakukohteenaan. Valintaperusteena on peruskoulun lukuaineiden keskiarvo vähintään 8. DI-opintoihin tähtäävien suositellaan valitsemista lukiossa pitkän matematiikan opinnot.
Panostus nuorten osaamiseen ja alueen tulevaisuuteen
IT-linja vahvistaa Savonlinnan koulutustarjontaa ja tukee alueellista osaajapolkua, joka yhdistää toisen asteen koulutuksen, korkeakoulut ja työelämän. Uusi linja tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittää tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja ja edistää Savonlinnan alueen digitaalista kehitystä.
Lisätietoja:
Rehtori Ismo Falck ismo.falck@savonlinna.fi
Tutkimusjohtaja Jouko Pöykkölä jouko.poykkola@savonlinna.fi
DIGIHUB – Kasvua verkottumisella -hanke on Euroopan unionin osarahoittama Etelä-Savon maakuntaliiton kautta.
