Hyppää sisältöön

Kuin muuttuva uni – Anni ja Ville Löppösen maalauksia ja valokuvia Riihisaaressa

Savonlinnalaisen taiteilijapariskunnan Anni ja Ville Löppösen Kuin muuttuva uni -näyttely avautuu perjantaina 21.1. Riihisaaressa, Savonlinnan museossa. Löppösiä yhdistää taiteilijoina ihmisyyden ja ihmisen sisäisyyden tutkiminen, jota he molemmat ovat viime aikoina tehneet lasten ja tilan kuvaamisen kautta: Anni valokuvin ja Ville maalaten.

Anni Löppönen. Kuva: Anni Löppönen.

Ja näissä huoneissa en saanut hengitettyä.
Mutta yöllä kun katson horisonttiin, on välkehtivä järvi kuin muuttuva uni.
-Anni Löppönen

Näyttelyn nimi Kuin muuttuva uni, on katkelma valokuvataiteilija Anni Löppösen runokokonaisuudesta Kirjoituksia kaupungista, vetäytymisen utopia. Runossa voidaan nähdä kiteytyvän kokemus ajasta, jota tänä päivänä elämme monine haasteineen. Runo tarjoaa samalla väylän toivon horisonttiin haastaen meidät muutoksen äärelle.

Muutoksen haasteet kohtaavat meitä kaikkia tasapuolisesti yhteiskunnallisen murroksen muodossa, jonka keskeisinä liikuttajina toimii pandemia, ilmastonmuutos ja sen tuoma energiatalouden murros. Anni ja Ville Löppönen etsivät väyliä kasvulle, kohtaamiselle, läsnäololle ja toivolle. He pureutuvat ihmisen sisäisyyden muotoihin, piirteisiin ja potentiaaliin lasten ja tilan kuvaamisen kautta. Kuin muuttuva uni -näyttelyssä esitellään uusia teoksia, jotka ovat nyt esillä ensimmäistä kertaa.

Anni Löppönen on 1981 Kerimäellä syntynyt valokuvataitelija, jonka teoksia on esitelty niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Annin puoliso kuvataitelija Ville Löppönen on syntynyt 1980 Savonlinnassa ja pitänyt näyttelyitä mm. Australiassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa sekä Euroopassa.

Ville Löppönen. Kuva: Ville Löppönen.

Taitelijapariskunta on toteuttanut useampia yhteisnäyttelyitä, joista viimeisin Hyvinkään taidemuseossa 2019 nimellä Hiljaisuuden manifesti. Ville Löppönen toimi tuon näyttelyn kuraattorina. Joensuun taidemuseossa Ville ja Anni Löppönen esittelivät teoksiaan kahdestaan 2015 nimellä Sisäinen linna. He olivat yhdessä mukana myös Sami Yaffan Espoon Kulttuurikeskukseen kuratoimassa Korona Kollektiivi -näyttelyssä alkusyksystä 2020.

Kuin muuttuva uni, 21.1. – 20.3.2022, Riihisaari – Savonlinnan museo