Taidegrafiikkaa ja veistoksia Koitto-näyttelyssä Riihisaaressa
torstaina 11. tammikuuta 2024Annamari Kinnusen ja Juho Sihvosen taidenäyttely Koitto on esillä Riihisaaressa. Näyttelyn nimi Koitto viittaa uuteen aikaan ja alkuun. Uuden ajan kynnyksellä historia luo pohjan tulevaisuudelle. Kiertokulussa muutos on pysyvää, mutta menneet hetket jäävät osaksi jokaista, muovaten ja luoden uutta. Koitto on esillä Riihisaaressa maaliskuulle saakka.
Annamari Kinnunen ja Juho Sihvonen ovat savonlinnalainen taiteilijapariskunta. Kinnunen työskentelee monipuolisesti taidegrafiikan, piirustuksen ja installaation parissa. Hänen teoksensa voivat olla joko visuaalisia oivalluksia, havaintoja, tunnetiloja tai muistiinpanoja jostakin ajasta, paikasta tai ilmiöstä. Viime aikoina keskeisiä teemoja Kinnusen teoksissa ovat olleet suoja, turva ja koti.
Sihvosen tuotanto koostuu veistoksista ja piirroksista. Sihvonen kokee teostensa olevan muodon saaneita muistoja. Hän on käsitellyt teoksissaan kunniakäsitettä, katoavaisuutta ja ihmisen tarvetta jättää itsestään jälki olemassaolostaan.
Kinnusta ja Sihvosta yhdistää taiteilijoina sarjallinen työskentely sekä vahva vuorovaikutus materiaalin kanssa. He ovat toteuttaneet yhdessä useita näyttelyitä sekä järjestäneet Ars Kuvansi pop-up-taidenäyttelyä Joroisten Kuvansissa.
KOITTO, 12.1.–10.3.2024, Riihisaari – Savonlinnan museo.