Hyppää sisältöön

Varjokuvitelmia ja äänimaisemaa Riihisaareen

Varjokuvitelmia on Savonlinnan Taidelukion sekä Lapinlahden kuvataidelukion yhteiskehittämä kuvataidekokonaisuus, joka hyödyntää ympäristöä, tilaa, mielikuvitusta, valoa ja ääntä. Taiteellista työtä ja tehtävänkehittelyä on viilattu yhteistyössä varjotaiteilija Paula Vilmin, kontekstitaiteilija ja taidepedagogi Laura Mellasen sekä äänitaiteilija ja -suunnittelija Eliel Tammiharjun kanssa. Kokonaisuudesta julkaistaan lopulta tehtäväkokonaisuus kuvataidekasvattajille suunnatulle Kuvistuubi-sivustolle.

Kollektiivinen teoskokonaisuus Varjokuvitelmia käsittelee erilaisia ympäristöjä, joita tarkastellaan pitkällä aikajanalla. Niissä pohditaan historiaa, mikä voi olla vaikuttanut nykyisyyteen, ja tähyillään tulevaisuuteen, kenties unelmiin, mutta myös uhkakuviin. Kokonaisuuteen on osallistunut lukuisia opiskelijoita molemmista kuvataidelukioista.

Teokset ovat syntyneet kollektiivisesti: Savonlinnan Taidelukio ja Lapinlahden kuvataidelukio ovat käyneet teoskirjeenvaihtoa, jossa töitä on jatkettu vuorotellen. Sen lisäksi on tehty vierailuja puolin ja toisin. Lopullisia installaatioita, pienoismaailmoja,  on rakennettu yhdessä. Kokonaisuudessa on sekä läheltä tarkasteltavia paperifiguureja ja tilaa valloittavia varjoja. Teoksen äänimaisema on täten myös rakentunut kollektiivisesti opiskelijoiden tuottamana.

Yhteistyöprojekti on osa Savonlinnan Taidelukion toteuttamaa valtakunnallista lukion kuvataiteen kehittämistehtävää. Taidelukio tekee kehittämistehtävää aina vuoteen 2025 saakka. Tavoitteena on laajentaa Varjokuvitelmia -tehtäväkokonaisuutta valtakunnallisesti lukioiden kuvataidetunneille. Varjokuvitelmia on esillä Lapinlahden Taidemuseo Eemilissä loppuvuodesta 2023. Näyttelyt Riihisaaressa ja Eemilissä ovat tärkeitä, sillä niillä halutaan nostaa näkyville kuvataidekasvatuksen arvoa ja merkitystä koulumaailmassa.

Varjokuvitelmia, 21.9.–23.10.2022, Riihisaari – Savonlinnan museo