Hyppää sisältöön

Savonlinnan perusopetuksen ja Kellarpellon koulun järjestyssäännöt 1.8.2025 alkaen

Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

Perusopetuslain 29 §:n, lukiolain 40 §:n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 80 §:n mukaisesti järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Järjestyssääntöjä on noudatettava.

Järjestyssäännöt ovat voimassa koulualueella, koulun työaikana, kaikissa koulun tilaisuuksissa (kerhot, juhlat, tapahtumat) sekä koulun järjestämillä opintoretkillä, luokkaretkillä ja leirikouluissa.

Koulun pihalle voi saapua 15 minuuttia ennen koulupäivän alkua. Koulupäivän loputtua koulun pihalla voi olla  5 minuuttia. 

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet

  • Oppilaalla on oikeus maksuttomaan perusopetukseen, oikeus turvalliseen oppimisympäristöön, oikeus yhdenvertaiseen ja tasapuoliseen kohteluun, oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä oikeus yksityiselämän suojaan.
  • Oppilaan velvollisuus on osallistua opetukseen, ellei hänelle ole myönnetty lupaa poissaoloon, tehdä opettajan antamat tehtävät huolellisesti kouluajalla ja kotitehtävät vapaa-ajalla.
  • Oppilaan on hyvien tapojen mukaisesti ja käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä. Oppilaan on toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä.

Hyvät tavat 

  • Käyttäydyn kohteliaasti ja asiallisesti hyviä tapoja noudattaen. 
  • Käytän asiallista kieltä.
  • Pukeudun asiallisesti. En oleskele sisätiloissa päähine päässä. 
  • Huolehdin koulun omaisuudesta ja olen siitä korvausvelvollinen.  
  • Huolehdin ympäristön siisteydestä. 
  • Kunnioitan toisen fyysistä koskemattomuutta ja omaisuutta. En hyväksy enkä osallistu minkäänlaiseen kiusaamiseen tai vaaran tuottamiseen, jotta jokainen voisi tuntea olonsa koulussa turvalliseksi sekä henkisesti että fyysisesti. 
  • En kuvaa muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa ja julkaise tallenteita ilman asianosaisten lupaa.  
  • En tuo, enkä käytä mitään tupakkatuotteita ja päihteitä koulussa, koulualueella ja koulun tilaisuuksissa tai retkillä.
  • En pidä mukanani energiajuomia, enkä nauti niitä koulupäivän aikana.  
  • En tuo kouluun enkä koulualueelle vaarallisia aineita tai esineitä. 
  • En tuo kouluun muita kuin koulupäivän aikana tarvittavia tavaroita esimerkiksi leluja ilman opettajan lupaa.

PL 16§, 6§, 7§, 10§, OVL16 §, POL 47 a §, 26 §, 35 §, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 28 ja 29 artiklat

Oppitunnit

  1. Saavun tunneille täsmällisesti opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät tehtyinä.
  2. Käytän digitaalisia oppimateriaaleja ml. sovellukset ja tekoäly asianmukaisesti, opettajan ohjeiden mukaan. En kopioi tekstiä tai kuvia luvatta lähdettä ilmaisematta.
  3. Opiskelen tunnollisesti ja ahkerasti työrauhaa kunnioittaen.
  4. Noudatan näitä sääntöjä myös koulun ulkopuolella pidettävillä oppitunneilla ja retkillä.

Välitunnit

  1. Menen välitunnille ulos ilman erillistä kehotusta.
  2. Vietän välitunnit välituntialueella ja noudatan välituntivalvojan antamia ohjeita
  3. Kellon soidessa tulen viipymättä sisälle ja laitan ulkovaatteeni siististi naulakkoon.
  4. Poistun koulun alueelta vain opettajan tai muun koulun aikuisen luvalla, perustellusta syystä. (5 – 6 luokkalaiset voivat mennä pelaamaan nurmikentälle välituntivalvojan luvalla)
  5. Noudatan sovittuja areena- ja pelikenttävuoroja.

Ruokailu

  1. Pesen kädet ennen ruokailua.
  2. Noudatan hyviä ruokailutapoja. 
  3. Annan ruokarauhan.  
  4. Valitsen itselleni monipuolisen annoksen ja pyrin syömään lautaseni tyhjäksi.

Koulumatka

  1. Kuljen koulumatkat koulun järjestyssääntöjä, liikennesääntöjä ja muita annettuja ohjeita noudattaen.
  2. Säilytän polkupyörät yms. lukittuina koulun alueella niille varatuilla paikoilla.
  3. Käytän pyöräillessä kypärää.

Puhelimen ja muiden älylaitteiden käyttö ja säilyttäminen

  • Puhelimen ja muiden älylaitteiden (mm. tabletit, tietokoneet, kuulokkeet, äly- ja puhelinkellot) käyttäminen kouluaikana koulualueella on kielletty pois lukien perusopetuslain mukainen opettajan tai rehtorin sallima käyttö oppimistarkoitukseen, henkilökohtaiseen terveydenhoitoon tai apuvälineenä. (POL 29§, 31§)
  • Puhelinta ja laitteita säilytetään henkilökohtaisessa säilytyspaikassa, kuten repussa tai lokerikossa tai muussa koulun osoittamassa paikassa, äänettömällä tai suljettuna koko koulupäivän ajan. 
  • Edellisten järjestyssääntöjen lisäksi noudatan Suomen lakia sekä opettajien ja muun henkilökunnan antamia ohjeita.

Menettelytavat kun yhteisistä säännöistä ja toimintatavoista poiketaan 

Koulutehtävät 

  • Laiminlyötyjen kotitehtävien tekeminen työpäivän päätyttyä. 

Käyttäytyminen 

  • Ojentaminen 
  • Oppilaan kuuleminen ja keskustelu. 
  • Luokasta poistaminen 
  • Kasvatuskeskustelu
  • Jälki-istunto
  • Kurinpitotoimenpiteet (kirjallinen varoitus, määräaikainen erottaminen)
  • Oppilas voidaan määrätä puhdistamaan tai uudelleen järjestämään hänen tahallaan tai huolimattomuuttaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden (siivousvelvoite).

Edellä mainituista toimenpiteistä ilmoitetaan huoltajalle tai lailliselle edustajalle.

Koulun rehtorilla ja opettajalla on velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tulleesta oppimisympäristössä tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta niihin niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.

Kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä on erillinen suunnitelma koulun lukuvuosisuunnitelman yhteydessä. 

Opetuksen järjestäjä on laatinut nämä järjestyssäännöt. Niitä on täsmennetty koulukohtaisesti koulun henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien kanssa. Koko koulun henkilöstö ja oppilaat sitoutuvat noudattamaan näitä järjestyssääntöjä ja edistämään yhdessä turvallista ja viihtyisää koulupäivää. Huoltajat tukevat koulun oppilaiden koulun järjestyssääntöjen noudattamista ja turvallista ja viihtyisää koulupäivää.

Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa 1.8.2025 alkaen.

Järjestyssäännöt ovat nähtävissä koulun kotisivuilla sekä ilmoitustaululla. Opetuksen järjestäjän järjestyssäännöt ovat opetussuunnitelman liitteenä. Järjestyssäännöt käsitellään oppilaiden kanssa lukuvuosittain ja niistä tiedotetaan huoltajia. Järjestyssäännöt tarkistetaan säännöllisesti.