Hyppää sisältöön

Avoin kohtaamispaikka

Avoin kohtaamispaikka Tikantanssi sijaitsee osoitteessa Olavinkatu 42, 57100 Savonlinna.

Tikantanssi on lapsiperheiden kohtaamispaikka, jossa perheillä on mahdollisuus tutustua toisiin samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin perheisiin ja saada vertaisryhmän kasvatuksellista tukea. Avoin kohtaamispaikka on myös Facebookissa: Avoin kohtaamispaikka Savonlinna.

Avoimessa kohtaamispaikassa toimitaan yhdessä: leikitään, lauletaan, askarrellaan yms. Yhteisten toimintahetkien ja vapaan leikin lomassa on mahdollisuus keskusteluun ja vuorovaikutukseen toisten aikuisten ja henkilökunnan kanssa. Toimintaan osallistuminen ei edellytä ennakkoilmoittautumista.

Avoimessa kohtaamispaikassa kaikki aikuiset toimivat yhdessä, mutta päävastuu lapsesta on mukana olevalla aikuisella. 

Avoimeen kohtaamispaikkaan voit ottaa mukaan omat eväät (käytettävissä on myös mikroaaltouuni).

Avoin kohtaamispaikkatoiminta on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Toimintaan osallistuminen on maksutonta eikä vaikuta perheen mahdollisiin Kela-etuuksiin. Avoimessa kohtaamispaikassa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettaja ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.

Tikantanssin yhteyteen kuuluu myös varhaiskasvatuksen ennaltaehkäisevä lapsiperheohjaus, josta voit lukea lisää täältä.

TIKANTANSSI AVOINNA

Ma Naperokerho klo 9-11

Ma Avoin toiminta kaikille perheille klo 12-15

Ti Avoin toiminta kaikille perheille klo 9-12

Ti klo 13-15 Vauvakerho

Ke klo 9-11 Lapsiparkki

Ke klo 12-15 Avoin toiminta kaikille perheille

To klo 9-12 Avoin toiminta kaikille perheille

To klo 13.00-15.00 Vauvakerho

Pe klo 9.00-12.00 Avoin toiminta kaikille perheille

Lapsiparkki

Keskiviikkoisin klo 9.00-11.00

Ilmoittautuminen puhelimitse 044 4174382 edellisellä viikolla.

Lapsiparkki on tarkoitettu 10kk-6v lapsille.

Kerhotoiminta

Kerhotoiminta toteutuu, kun kerhoon on riittävästi hakijoita.

Tikantanssissa kokoontuu kaksi kerhoa: Nepparit (3-5v)

Naperot (2-3v) kokoontuvat maanantaisin klo 9-11.

Kerhotoiminta on tarkoitettu kaikille kunnallisen ja kunnan tukeman varhaiskasvatuksen ulkopuolella oleville alle kouluikäisille lapsille. Kerhotoimintaan haetaan vuosittain, haku tapahtuu sähköisesti Savonlinnan kaupungin varhaiskasvatuksen sivuilla.

  • Kerho tarjoaa lapselle monipuolista ohjattua toimintaa
  • Antaa lapselle yhdessä tekemisen ja leikin kautta uusia kokemuksia ja oppimisen iloa
  • Tukee perheiden kasvatustyötä
  • Kerhoon otetaan mukaan omat eväät

Avoin kohtaamispaikkatoiminta

Tikantanssin yhteisöllisessä kohtaamispaikassa tapaat muita perheitä. Siellä saat vertaistukea, apua ja vastauksia niin pieniin kuin suuriin kysymyksiin. PopUp – tapahtumat ovat avoimia kaikille alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten perheille.

Kevään 2026 ohjelma Tikantanssissa:

KuukausiPopUpVastuutaho
Tammikuu  
vko 2
5.-9.1.
  
vko 3
12.-16.1.
ti 13.1. klo 10.30-11 Englantia leikkien  

ke 14.1. klo 17-18.30 Perhekahvila
Varhaiskasvatus/ Reetta Romo  

MLL
vko 4
19.-23.1.
ti 20.1. klo 9-11  Perheasiain neuvottelukeskus/
Kati Lounela
vko 5
26.-30.1.
pe 30.1. klo 9-11 PerhejoogaViivi Eronen  
Helmikuu  
vko 6
2.-6.2.
ti 3.2. klo 10.30-11 Englantia leikkien  
PERUTTU!
ti 3.2. klo 13-15 Vauva PopUp Vauvajumppa   PERUTTU!

ke 4.2. klo 17-18.30 Perhekahvila

Varhaiskasvatus/ Reetta Romo  

KristalliSport    

MLL
 
vko 7
9.-13.2.
ti 10.2. klo 16-18 Avoin iltaTikantanssi  
vko 8
16.-20.2.
ti 17.2. klo 13-15 Vauva PopUp Vauvahieronta  

to 19.2. klo 13-15 Vauva PopUp Vauvarunokylpy  

pe 20.2. klo 9-11 Laulua ja leikkiä

Sarin Taika    

Kirjasto    

Oopperajuhlat
vko 9
23.-27.2.
pe 27.2. klo 10.30-11 Englantia leikkienVarhaiskasvatus/
Reetta Romo
Maaliskuu  
vko 10
2.-6.3.
ti 3.3. klo 9-11    


ke 4.3. klo 17-18.30 Perhekahvila
Perheasiain neuvottelukeskus/ Kati Lounela  

MLL  
vko 11
9.-13.3.
ti 10.3. Vauva PopUp
Vauvajumppa

ti 10.3. klo 16-18 Avoin ilta
KristalliSport

Tikantanssi  
vko 12
16.-20.3.
ti 17.3. Englantia leikkien

to 19.3. klo 13-15 Vauva PopUp Varhainen vuorovaikutus
Varhaiskasvatus/ Reetta Romo

Mari Juuti/ Eloisa
vko 13
23.-27.3.
pe 27.3. klo 9-11 TaidepajaVarhaiskasvatus/
Riika Onnukka
Huhtikuu  
vko 14
30.3.-3.4.
ke 1.4. klo 17-18.30 PerhekahvilaMLL  
vko 15
6.-10.4.
to 9.4. klo 13-15 Vauva PopUp Vanhempien jaksaminen  

pe 10.4. klo 9-11 Jalkaterapeutti
Perheasiain neuvottelukeskus/
Ulla Juntunen  

Podostep/ Ritva Sallinen
vko 16
13.-17.4.
ti 14.4. klo 16-18 Avoin iltaTikantanssi  
vko 17
20.-24.4.
vko 18
27.4.-1.5.
to 30.4. klo 9-11 VappunaamiaisetTikantanssi  
Toukokuu  
vko 19
4.-8.5.
ke 6.5. klo 17-18.30 Perhekahvila

to 7.5. klo 13-15 Vauva PopUp
Perheasiain neuvottelukeskus
MLL

Kati Lounela 
vko 20
11.-15.5.
ti 12.5. klo 9-11 FysioterapeuttiEloisa/ Heidi Sallinen
vko 21
18.-22.5.
pe 22.5. klo 9-11 HammashoitajaEloisa  
vko 22
25.-29.5.
to 28.5. klo 13-15 Vauva PopUp VauvamarssiSeurakunta ja Tikantanssi  

Savonlinnan muut kohtaamispaikat

Avointa kohtaamispaikkatoimintaa järjestetään taajama-alueilla seurakunnan perhekerhojen yhteydessä seuraavasti:

Kerimäki, seurakuntakoti Urheilukuja 2, ti klo 9.30–11.30
Punkaharju, seurakuntatalo Oikotie 10, to klo 9.30–11.30
Savonranta, seurakuntakoti Pappilantie 17, ke klo 17.30–19

Myös nämä tilaisuudet ovat avoimia kaikille alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten perheille.

Kevään 2026 ohjelma Kerimäellä, Punkaharjulla ja Savonrannalla (ohjelma päivittyy alkuvuodesta):

KuukausiKerimäkiPunkaharjuSavonranta
Tammikuu     
Helmikuuti 10.2. Vanhempien
jaksaminen
Ulla Juntunen
 to 19.2. Digiä (etäyhteys)
Hanna Ryynänen
 ke 18.2. Digiä (etäyhteys)
Hanna Ryynänen
Maaliskuuti 10.3. Puheterapeutti
ja kommunikaatio-ohjaaja
to 12.3. Perheasiain neuvottelukeskus
Kati Lounela
 
Huhtikuuti 14.4. 4H    
Toukokuu     

Yhteyshenkilöt

Pitkonen Satu, päiväkodinjohtaja

  • Sivistystoimiala / Varhaiskasvatus

Puh. 044 417 4309

Osoite: Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna

Sähköposti: satu.pitkonen@savonlinna.fi

Avoin kohtaamispaikka -logo